Kirjoitukseeni marjakuusiaidan leikkaamisesta oli eräs lukija jättänyt viestin, johon ajattelin vastata pidemmän kirjoituksena avulla. Kerron siis miten perustimme oma marjakuusiaitamme.
Lajit ja lajikkeet. Suomessa viljellään eniten pääasiassa euroopanmarjakuusta (
Taxus baccata), japaninmarjakuusta (
T. x
cuspidata) ja kartiomarjakuusta (
T. x
media). Yritimme etukäteen selvittää mikä lajeista sopisi parhaiten leikatuksi aidaksi. Lisäksi piti selvitellä minkä lajikkeen yrittäisimme hankkia. Se osoittautuikin vaikeaksi, sillä yhtä ainutta mielipidettä ei näyttänyt olevan, vastaukset vaihtelivat nettisivusta riippuen.
Päivitys 24.1.2013. Olen nyt tullut siihen käsitykseen, että muualla Euroopassa muotoon leikatuissa marjakuusissa käytetään lähes pelkästään euroopanmarjakuusta.
Päädyimme kuitenkin kartiomarjakuusen lajikkeeseen 'Hillii'. Syitä tähän oli muun muassa ne, että sitä käytetään aitakasvina, se on pistokaslisättyä (eli jokainen kasvi on samannäköinen, mikä on hyvä ominaisuus pensasaidoissa) ja se ei tee marjoja. Tilasimme taimet
Järvenpään pihapalvelusta, joka hankki meille komeita, noin 30 cm:n kokoisia aitataimia jo huhtikuun lopulla. Taimia tuli 4 kappaletta metrille, sillä aita on lyhyt ja siitä piti saada tuuhea jo ihan alhaalta asti.
Maan parantaminen. Aidan perustaminen alkaa aina hyvällä suunnittelulla ja siksi mittailimmekin oikeata kohtaa moneen kertaan. Kun paikka oli selvillä, kaivoimme puolisen metriä syvän ojan, jonka pohjalle lapioimme hevostallilta haettua lantaa, kalkkia, lannoitetta ja seulottua multaa. Meillä on itse tehty pieni seula, jolla olemme kuutio tolkulla seuloneet maasta pois kiviä ja rikkaruohojen juuria.
Maa täytyy saada parannettua mahdollisimman hyväksi tässä vaiheessa, sillä sitä ei mitenkään voi tehdä enää myöhemmin. Ojan täyttämisen jälkeen tiivistimme maata kävelemällä siinä. Liian löyhässä maassa taimet voivat kääntyä vinoon heti ensimmäisen kastelun jälkeen. Märäksi kasteltua maata muuten ei saisi enää tiivistää, sillä se voi helposti tiivistyä liikaa. Liian tiiviiseen maahan vesi ei imeydy tasaisesti, eikä myöskään välttämätön happi kulkeudu kunnolla maanpinnalta juurten ulottuville.
Millintarkkaa istuttamista. Istuttaminen on aina paras vaihe, mutta ei sitäkään pidä tehdä hätiköiden. Kaikkien taimien tulee olla samalla etäisyydellä, niiden pitää olla tarkalleen samassa linjassa ja lisäksi kasvit eivät saa tulla yhtään vinoon. Tarkoitus on, että heti istuttamisen jälkeen aita näyttää niin hyvältä kuin mahdollista. Ei pitäisi tarvita odotella, että kasvit korjaavat kasvamisella istuttamisessa tehdyt virheet.
Istuttamisen jälkeen maata kastellaan niin, että se varmasti kastuu syvältä. Joka päivä ei kuulu kastella, vaan muutaman päivän tai viikon välein, mutta aina kunnolla. Laitoimme lisäksi harson joksikin aikaa, jotta tuuli ja aurinko eivät kuivattaisi istuttamisesta kärsiviä kasveja.
Leikkaaminen. Marjakuusta ei voi, eikä tarvitse leikata montaa kertaa vuodessa. Leikkaamme sen elokuussa, jolloin kasvu on päättynyt. Marjakuusi kasvaa yllättävän nopeasti jopa 10-20 senttiä vuodessa, mutta koska sitä kannattaa leikata rohkeasti, todellinen vuosikasvu jää murto-osaan siitä. Koska oma aitamme tulee jäämään matalaksi, sitä leikataan voimakkaasti. Leikkaus tehdään tavallisilla saksilla verso kerrallaan niin, että yhtään neulasta ei mene poikki. Emme halua, että aitaan jää kuivuvia neulasia. Suuremmassa aidassa sillä ei varmaan ole merkitystä, mutta näin olemme marjakuusiamme leikanneet.
Marjakuusiaita on rumimmillaan kesä-heinäkuussa (eikä se itse asiassa silloinkaan ole ruma), jolloin vuosiversot kasvavat, eikä aita ole tavoitellussa muodossaan. Onneksi leikkauksen jälkeen aita pysyy 10 kuukautta taas oikean kokoisena ja muotoisena.
Talvi- ja kevätsuojaus. Marjakuuset kannattaa suojata talveksi ainakin lumen painolta, mutta näin Helsingissä myös kaniineilta. Keväällä sulava lumihanki painaa aidan nopeasti pilalle. Yläosastaan teräväkärkinen aita ei ole yhtä herkkä kuin tasainen aita, mutta tarkkana kannattaa olla. Keväällä ainakin nuori aita kannattaa lisäksi suojata varjostusverkolla maan sulamiseen asti. Vanha neuvo on, että varjostusverkko kannattaa laittaa silloin kun naapurit ottavat ne pois, sillä useimmat ottavat ne pois juuri silloin kun niitä eniten tarvittaisiin.
Nyt neljän vuoden jälkeen aitamme näyttää tältä.