Perhoskasveja täytyy olla puutarhassa

Loppukesällä meillä lentelee aina paljon päiväperhosia. Niiden takia kannattaa puutarhaan istuttaa vähintään paria hyvää kasvilajia, joista tässä esittelen ensimmäisen.

Korkea ja loppukesällä kukkiva purppurapunalatva (Eupatorium purpureum) on oikea perhosmagneetti. Meillä kasvoi aiemmin ihan tavallinen purppurapunalatva, jonka kuitenkin hävitimme viime syksynä. Kyllästyimme sen vaaleisiin kukintoihin, sillä olimme nähneet purppurapunalatvasta myös voimakkaamman värisiä yksilöitä ja lajikkeita.

Istutimme syksyllä kaksi ulkomailta tilaamaamme uutta punalatvalajiketta: E. maculatum 'Riesenchirm' ja E. fistulosum 'Augustrubin'. Molemmat kasvit kukkivat jo nyt ensimmäisenä kesänään. 'Augustrubin' jäi noin puolentoista metrin korkuiseksi. Sillä on leveät ja voimakkaasti haaroittuneet kukinnot. Se on ehtinyt kukkia jo pari viikkoa kun 'Riesenchirm' vasta aloittelee. 'Riesenchirm' on näistä huomattavasti korkeampi.

Punalatvoissa on joka vuosi erityisesti amiraaliperhosia (Vanessa atalanta). Tänäänkin yhteen kukintoon mahtui parhaimmillan neljä yksilöä samaan aikaan.

E. fistulosum 'Augustrubin' -punalatva houkuttelee amiraaliperhosia.

Todella tummalehtinen kallionauhuslajike

Olen oppinut uudestaan pitämään kallionauhuksesta (Ligularida dentata). Käsitykseni mukaan se oli josku parikymmentä vuotta sitten oikeastaan ainoa yleisesti kasvatettu nauhuslaji. Olin silloin tosin aika nuori iältäni, mutta jo aktiivinen puutarhaharrastaja. Jossain vaiheessa harrastajat esittelivät Kotipuutarha-lehdessä erikoisuuksia kuten kulta- (L. wilsoniana), valtikka- (L. przewalskii) ja lapinnauhusta (L. 'Hietala').

No joka tapauksessa olen viime vuosina alkanut taas pitää kallionauhuksesta. Tai itse asiassa niistä tummalehtisistä muodoista tai lajikkeista. Omaan pihaamme tarttui herätäostoksena viime vuonna kallionauhuksen lajike Brit-Marie Crawford, joka on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi. Sen lehdet ovat ehkä vieläkin tummemmat kuin yleisimmin viljellyllä Desdemona-lajikkeella.

Yhdessä perennapenkissä on koottuna monia tummalehtisiä kasveja ja 'Brit-Marie Crawford' tietysti kasvaa juuri siinä. Vaikka ne ovatkin väriltään jopa hieman pelottavia raikkaan vihreisiin kasveihin verrattuna, on niissä silti jotain merkillistä viehätystä - jopa tällaisessa tavallisessakin kasvissa kuin kallionauhus. Onneksi se on ensi vuonna jopa vielä suurempia ja näyttävämpi kuin nyt.

Viileät, pimeät kesäillat

Suomen kesässä on hienoa muun muassa se, että vaikka kesä onkin lyhyt, mahtuu siihen kuitenkin useita erilaisia kausia. Yksi tapa jaotella kesää on öiden valoisuuden mukaan. Alkukesällä yöt ovat hämäriä, keskikesällä valoisia ja loppukesällä jo kokonaan pimeitä.

Vaikka pidän valoisistakin kesäöistä, on elokuun hämärissä illoissa ja pimeissä öissä silti oma erityinen viehätyksensä. Yöllä ilma ei ole vielä kylmää vaan korkeintaan viileää. Illalla voi poltella jo kynttilöitä, lyhtyjä tai "nykyaikaisesti" sähkövaloja, vaikkei niissä aivan samaa tunnelmaa olekaan kuin elävässä liekissä.

Mikäli voi kelpuuttaa sähkövaloja omaan puutarhaan, voimme kyllä suositella sellaisia pieniä, helposti siirreltäviä ja turvallisia valaisimia. Ne toimivat pienjännitteellä (=muuntaja), joten niiden sähköjohdot voi huoletta jättää maanpinnalle kulkemaan, jotta lamppuja voi siirrellä aina sopivampiin kohtiin. Lisäksi niihin saa ostettua lisää valaisimia, kunhan huomioi sarjaa laajennettaessa, että noudattaa ohjeita.

Valaisimet olisi varmaan hyvä kerätä talveksi pois, mutta käytimme niitä myös viime talvena. Ne valaisivat kauniisti myös lumen alta ja pihalla oli lumen takia jopa valoisampaa kuin näin elokuussa.

On meillä myös kynttilöitä ja lyhtyjä, joita poltamme erityisesti viikonloppuisin, mutta arkisin sähkövalaisimet ovat kyllä mainio lisä helppoutensa takia.

Mikä yhdistää diskodiivan ja jalohortensian?

Harmi, että Suomen ilmasto on turhan ankara jalohortensioille (Hydrangea macrophylla). Suomessa niistä on kuitenkin päässyt nauttimaan keväisin ruukkukukkina. Tänä kesänä monia hienoja jalohortensialajikkeita on myyty puutarhahortensioina, jotka ovat kuitenkin tarkoitettu lähinnä kesäkukiksi, sillä tuskinpa ne talvesta meillä selviävät.

Kestävistä jalohortensioista pisimpään on Suomessa myyty Endless Summer -nimistä lajiketta. Se on sinikukkainen jalohortensia, joka myyntikuvissa on usein kauniimpi kuin siitä kasvava kasvi - tai niin ainakin luulimme tähän kesään asti. Viime ja tänä kesänä olemme nähneet muutamissa paikoissa suuria 'Endless Summer' pensaita, jotka ovat täydessä kukassa. Näiden hienojen pensaiden innoittamana halusimme tänä kesänä hankkia myös oman 'Endless Summerin'.

Jalohortensia Donna Summerin muistoksi

Toukokuussa menehtynyt Donna Summer teki vuonna 1994 Endless Summer -nimisen levyn. Kyseinen levy on yksi suosikeistamme, joten tästä saimme sopivan aasinsillan hankkia tämä kaunis jalohortensia juuri tänä kesänä.

Nyt kasvimme on tehnyt ensimmäiset kaksi kukintoa, jotka ovat kooltaan ehkä vielä vähän pienet, mutta väriltään juuri niin siniset kuin kuvissa. Niitä katsellessa voi jopa kuulla korvissa Donna Summerin hienon MacArthur Park -kappaleen.

Jälleen vinkki kastelua helpottamaan: ruohosilppukate

Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen runsassateinen, eikä meidän ole tarvinnut juurikaan kastella puutarhassa lukuun ottamatta muutamia kesäkukka-amppeleita. Tässä kuitenkin yksi vinkki tulevien kesien varalle: ruohosilppukate.

Estä veden haihtuminen maan pinnasta

Maa kuivuu pääasiassa kolmesta eri syystä: kasvit haihduttavat maasta vettä sekä auringon paiste ja tuuli kuivattavat maan pintaa. Maanpinnan kattamisella pyritään estämään auringon ja tuulen kuivattavaan vaikutukseen.

Maata voi kattaa monilla eri materiaaleilla, mutta ruohosilppu on ehkä kaikkein helppokäyttöisin. Sitä syntyy lähes kaikissa puutarhoissa, se on ekologista ja sitä on helppo levittää sinne tänne. Ruohosilppua käytetään useimmiten kasvimaalla, mutta me laitamme sitä myös paahteisilla paikoilla kasvavien kesäkukkien tyville. Maaperämme on hiekkaa ja hietaa, joten se kuivuu poudalla nopeasti.

Paahteisella eteläseinustalla kasvavien kääpiösamettikukkien 

(Tagetes tenuifolia) 'Lemon Gem' alla on ruohosilppukate, 

sillä muuten maa olisi jatkuvasti rutikuiva.

Ei kuitenkaan pelkkää hyvää

Ruohosilppua ei saa laittaa liian paksua kerrosta, jotta se ei tiivistyessä ala mätänemään ja mädännyttämään myös varsinaisia kasveja. Parempi olisikin laittaa ruohosilppua monta kertaa kesässä ohuita kerroksia. Katteen hyviä puolia ovat sen pieni lannoitusvaikutus sekä se, että se lisää maan pieneliötoimintaa (näkyvimpinä lierot), joka taas ajan mittaan parantaa maata.

Ruohosilpun huonona puolena on todettava, että se saattaa lisätä etanoiden ja kotiloiden viihtymistä. Minusta niitäkään ei tarvitse hysteerisesti pelätä, vaan kannattaa keskittyä suojelemaan pihan arvokkaimpia ja arimpia kasveja niiltä. Koko puutarhasta niitä on mahdoton saada pois, joten liian haastavaa tavoitetta niistä ei kannata siksi ottaa.


Muita kasteluaiheisia kirjoituksia

• Kasvihuoneen kastelu automaattisesti
• Vinkki amppelikasvien kastelua helpottamaan

Nyt on oikea aika syyslannoittaa

Syyslannoituksella on tarkoitus saada parannettua kasvien talvenkestävyyttä ja lisätä joiden kasvien seuraavan vuoden kukintaa. En ole kauhean vakuuttunut syylannoituksen hyödyistä tavallisille kestäville kasveille, mutta aroille kasveille sitä kannattaa käyttää.

Muun muassa soihtulilja (Kniphophia) saattaa talvehtia 

paremmin, jos sille antaa nyt syyslannoitetta.

Vältä näitä virheitä

Syyslannoituksessa tehdään usein pari virhettä, jotka on kuitenkin helposti vältettävissä.

• Lannoitus annetaan liian myöhään. Syyslannoite pitää antaa riittävän aikaisin eli viimeistään elokuun alkupuolella. Jotta lannoitteesta on hyötyä, pitää ravinteiden ehtiä liukenemaan lannoiterakeista maahan, ravinteiden pitää "huuhtoutua" 5-20 senttimetrin syvyyteen juuriston ulottuville ja ravinteiden on vielä kulkeuduttava kasviinkin ennen kuin lannoituksesta on hyötyä. Tämä kaikki vie aikaa, joten lannoita hyvissä ajoin.

• Älä lannoita syksyllä tavallisella lannoitteella. Niin sanotut tavalliset lannoitteet sisältävät paljon typpeä, jota kasvi tarvitsee erityisesti keväällä ja alkukesällä. Runsas typpi loppukesällä häiritsee kasvien valmistautumista talveen ja talvenkestävyys saattaa silloin jopa heikentyä. Syyslannoitteet on valmistettu niin, että ne sisältävät enemmän kaliumia ja fosforia kuin typpeä. Toisin kuin typpi, nämä ravinteet parantavat kasvin tuleentumista ja kasveista tulee näin hieman talvenkestävämpiä.

• Lannoittamisen jälkeen ei huolehdita kastelusta. Mikäli vettä ei sada luonnostaan, lannoituksen jälkeen kannattaa kastella usein. Ilman vettä ravinteet eivät vapaudu lannoitteesta ja kasvien ravinteiden saanti myöhästyy. Riittävä kastelu muutamana seuraavana päivänä lannoituksen jälkeen takaa sen, ettei lannoitus mene aivan hukkaan.

Marjakuusiaidan leikkausta

Olemme hurahtaneita myös muotopuutarhoihin ja leikatut havukasvit tulevat lisääntymään puutarhassamme lähivuosina.

Marjakuusia on käytetty vuosisatoja muotopuutarhoissa puksipuiden (Buxus sempervirens) ohella leikatuissa aidoissa, kartioissa, palloissa ja muissa vastaavissa "luonnottomissa" muodoissa. Marjakuuset eivät kuitenkaan Suomessa ole ikinä nousseet ansaitsemaansa asemaan, vaan niitä on harvakseltaan käytetty vapaasti kasvavina pensaina.

Ensimmäinen muotoonleikkaushankkeemme oli matalan, täysin laatikkomaisen marjakuusiaidan kasvattaminen kasvihuoneen eteen. Istutimme sen neljä vuotta sitten ja se on kasvanut nopeasti tavoitellun näköiseksi, mutta kyllä se työtäkin on vaatinut.

Miten marjakuusi kesytetään?

Valitsimme marjakuusista kartiomarjakuusen (Taxus x media) lajikkeen Hillii, joka on hedekasvi, eikä tee marjoja. Emme olleet täysin varmoja mikä olisi se paras marjakuusi, mutta löysimme jostain maininnan, että 'Hillii' ainakin soveltuisi leikattavaksi.

Leikkaamme sen aina elokuun alussa. Jotta siitä saa oikean kokoisen, on mittanauhalla mitattava apunaru juuri oikeaan korkeuteen. Sen jälkeen on leikattava saksilla jokainen kasvanut verso siten neulasten välistä, että yksikään neulanen, joka jää aitaan, ei mene poikki. Silloin neulaset eivät ala kuivettumaan, mikä olisi tietysti ruman näköistä näin pienessä ja läheltä katsottavassa aidassa. Kaikki versot kannattaa nipsaista poikki, jotta niihin kasvaisi paljon sivuversoja. Erityisen tärkeää tämä on sivuista, jotka helposti jäävät muuten harvoiksi.

Kaikki pienetkin vuosikasvut kannattaa typistää, jotta aita tihenee entisestään.

Kannattaa varoa leikkaamasta neulasia poikki, sillä ne kuivuvat ja rumentavat aidan.

Kuten kuvasta näkee, marjakuusi on kasvanut kesällä tosi hyvin ja oli jo aikakin palauttaa se takaisin muotoonsa. Marjakuusiaita leikataan kerran vuodessa ja tämän jälkeen se pysyykin täysin muodossaan ensi kesään asti.

Nyt lähtee (taas) mopo käsistä: 

tavoitteena tasata aidan alareunakin

Oikein hienoissa muotopuutarhojen aidoissa myös aidan alareuna on tasattu. Meillä näkyy aidan alareunassa vielä epätasaisia koloja, mutta tänä vuonna aloitimme taivuttamaan alimpia oksia alaspäin, jotta saisimme joskus aidan alareunasta "täydellisen".

Hidasta, mutta tuloksekasta. Pensasaidan leikkuussa näkee tuloksen nopeasti.

Eihän pikkuruista aitaa tarvitsisi tietysti hoitaa työläästi, mutta haluamme itse kokeilla pärjääkö näin voimakkaasti muotoon leikatut kasvit Suomessa. Itse asiassa, olemme jo hankkineet lisääkin marjakuusia, mutta niistä kerron joskus myöhemmin lisää.

Pelargonit valmistautuvat jo talveen

Meillä kasvaa kuistilla kymmenen pelargoniaa (Pelargonium sp.), jotka kaikki ovat eri lajikkeita. Koska talvetamme pelargonit mökillä, niin aloitamme talveen valmistautumisen tässä elokuun alkupuolella. Kuistilla olevat kasvit saavat vielä kukkia täysillä kuukauden verran, mutta nyt on aika tehdä niistä uudet taimet ensi vuodeksi.

Pelargonit ovat kesän aikana kasvaneet niin suuriksi, että niiden talvettaminen on hankalaa. Suuret kasvit kuivuisivat talvella liian nopeasti ja koska ne kuitenkin lopettavat talveksi kukinnan, niin eipä ne näyttäisikään mitenkään erityisen viehättäviltä. Mikäli pelargonit uudistaisi pistokkaista vasta keväällä, niiden kukinnan alkaminen myöhästyisi ihan turhaan. Siksi  tämä on erityisen sopiva ajankohta pelargonien uudistamiselle.

Pistokkaiden ottaminen,

Jokaisesta kasvista otin pistokkaita, jotka laitoin aina yhteen ruukkuun. Pistokkaat otetaan mahdollisimman nuorista ja paksuista versoista. Ne on tietysti ne kaikkein runsaskukkaisimmat versot, mutta nyt ei muu auta. Verso pätkitään niin, että siihen jää 4-6 lehteä, joista alimmat poistetaan. Itse jätin vain kolme lehteä jäljelle, jotta lehtien haihduttaminen ei haittaisi juurtumista. Pistokkaisiin ei saa jäädä kukkia tai edes nuppuja ja aivan latvankin voi katkaista, jotta pehmeä kärkiosa ei alkaisi mätänemään.

niiden ruukutus

Pelargonin pistokkaat juurtuvat tosi huonosti vedessä, joten juurrutus pitääkin siksi tehdä aina mullassa. Hiekkapitoiseen multaan tehdään puikolla valmis reikä, johon pistokas työnnetään. Pistokkaalla ei siis kuulu työntää reikää multaan, sillä sen tyvi voi vaurioita liikaa ja siitä seuraa tietysti taas mätäneminen. Laitoin kotipelargonien pistokkaita kaksi ja harvempikasvuisten tuoksupelargonien pistokkaita kolme per ruukku. Sitten vähän vettä ja nimilappu paikoilleen.

ja juurrutus.

Pistokkaat saavat nyt juurtua pienoiskasvihuoneessa muutaman viikon. Niitä kastellaan tarvittaessa ja mätänevät lehdet poistetaan heti. Tuuletusluukkuja voi alkaa parin viikon jälkeen raottelemaan. Pienoiskasvihuone kuumenee auringossa nopeasti, joten se on sijoitettava varjoisaan kohtaan. Meillä pistokkaat juurrutetaan kasvihuoneen pöydän alla.

Nyt meillä on ihan oikeaakin laventelia

Kirjoitin eilen blogiimme violetin värisestä kesäkukkaryhmästämme, josta minulle tulee mieleen laventelipelto, vaikka kukkaryhmässä ei laventelia olekaan. Tavallisen laventelin oikea nimi on tähkälaventeli (Lavendula angustifolia), joka on monella tapaa hieno kasvi: se on yrtti, se tuo mieleen Ranskan, kukat ja lehdet ovat kauniin väriset ja kasvia koskemalla, siitä lähtee voimakas hyvä tuoksu.

Ostimme loppukesän kausikasviksi yhteen ruukkuun tupsulaventelia (L pedunculata), jonka kukat ovat hieman erilaiset kuin tähkälaventelin, mutta joka kukkii ilmeisesti pidempään. Siitä on jalostettu paljon eri lajikkeita ja kukkivana myytävät tanakat tupsulaventelit ovat kivan näköisiä patiokasveja.

Laventelit pitävät aurinkoisesta paikasta ja hiekkaisesta hieman kuivahkosta mullasta. Kuivumaan niitä ei kannata kukkivana päästää, mutta tänä kesänä kuivuus ei olekaan ollut mikään ongelma. Laventelit kannattaa sijoittaa siten, että niitä tulee hypisteltyä aina ohimennessä - muuten yksi tämän kasvin tärkeä ominaisuus jää kokonaan huomiotta.

Mutta mihin kummaan laventelia oikeasti voi käyttää? Voisiko joku kertoa, sillä minulla ei ole aavistustakaan.

Jaloangervot jaetaan keväällä (ja syksyllä)

Jaloangervoja (Astilbe sp.) meillä kasvaa vähän siellä ja täällä. Tämän kauniin jaloangervon olemme saaneet Seijalta, Pajassa ja puutarhassa -blogin kirjoittajalta. Se on keskikorkea ja kasvaattaa erittäin runsaasti kukintoja. Sitä voisi pitää ehkä kaikkein voimakaskasvuisempana jaloangervonamme, sillä siitä saisimme jakamalla jo vaikka kuinka monta uutta taimea, mutta ehkä jätämme sen vielä rauhaan.

Vanhan neuvon mukaan keväällä kukkivat kasvit jaetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat taas keväällä. Tällä perusteella jaloangervon jakamisaika on kevät. Me olemme kyllä jakaneet jaloangervoja syksyllä siitä syystä, että keväällä, kun kasvu lähtee käyntiin, niin uudet lehdet kasvavat täysin vaurioittumattomiksi ja kasvusto näyttää hyvältä kesällä. Jos jaloangervon jakaa keväällä, se kannattaa tehdä ennen kuin kasvu lähtee kunnolla käyntiin.

Jaloangervot kestävät hyvin myös leikkokukkina. Niitä voi yhdistellä toisten kasvien kanssa tai kerätä pelkkiä jaloangervon kukintoja ja lehtiä maljakkoon, sillä jaloangervon lehdistö on myös kaunis. Täytyykin ehkä tänään illalla tehdä kierros puutarhassa ja leikkiä floristia, kun viikonloppukin on tulossa.

Violetin värinen kesäkukkaryhmämme

Yksi kesäkukkaryhmistämme on talon seinustalla, pation vieressä. Paikka on paahteinen eteläseinusta, jossa kivijalan lisäksi myös kivetykseen varastoituu päivällä lämpöä. Kukkia pitääkin kastella päivittäin ja siinä meitä helpottaa pintamaahan upotettu tihkuletku.

Pyrimme tekemään ryhmästä mahdollisimman yksinkertaisen ja tasaisen näköisen. Eli vain paria kasvilajia kerrallaan ja tasaisesti koko matkan. Tänä vuonna siinä kasvaa siniverbena (Verbena rigida) 'Intensity' ja härmesalvia (Salvia farinacea) 'Sallyfan Blue'. Molempia kasvaa aika tiheästi, mutta erilaisesta kasvutavastaan johtuen, ne ovat hauskasti jakautuneet niin, että härmesalvi kasvaa tanakasti keskellä siniverbenoiden levittäytyessä sivuille päin.

Violetinsininen ryhmä tuo mieleen ranskalaiset laventelipellot, jossa myös laventelit kukkivat kapeina pitkinä riveinä. Ehkä tätä samankaltaisuutta ei huomaa kukaan muu.

Kuva: Wikimedia Commons, kuvaaja Linda Cronin, lisenssillä CC-BY-2.0

Saksankurjenmiekkoja ulkomailta

Olemme tilanneet joitakin kertoja saksankurjenmiekkoja (Iris germanica) Ranskasta Cayeux'n taimitarhalta. Cayeux on jalostanut kurjenmiekkoja yli 100 vuotta ja heiltä löytyykin satoja upeita lajikkeita. Kannattaa selata heidän nettisivujaan.

Eilen tulikin pahvilaatikkoon pakattuna taas muutamia meille uusia lajikkeita. Ne toimitetaan lehdet leikattuina ja ilman multaa. Maahan päästessään, ne kasvattavat nopeasti uudet juuret. Monesti syksyllä ostamamme kurjenmiekat ovat kukkineet jo seuraavana vuotena ja parin vuoden kuluttua niitä on jo päässyt lisäämään jakamalla.

Kasvien mukana tuli myös hyvät istutus- ja kasvatusohjeet. Tilaaminen Cayeux:stä onnistuu helposti ja voimme suositella sitä erityisesti niille, jotka haluavat kokeilla hieman erikoisempia lajikkeita. Toivottavasti joku suomalainen taimitarha ottaisi myös nykyistä laajemman valikoiman saksankurjenmiekkoja viljelyyn, sillä kokemustemme mukaan, Cayeux'n lajikkeiden kukkien koko on huomattavasti suurempi kuin Suomessa viljeltyjen kurjenmiekkojen kukat yleensä.

Näin ei saisi käydä: verenpisarassa marjoja!

"Verenpisarasta pitää poistaa kuihtuneet kukat, jotta se jaksaisi kukkia koko kesän" - joo, joo, tiedetään.

Osa verenpisaralajikkeista tuskin koskaan tekee marjoja, mikä ehkä johtuu jalostuksen myötä kehitetyistä kukista, jotka eivät enää pölyty kunnolla. Ainakin osa perinteisemmän näköisistä lajikkeista tekee vielä marjoja heti kun silmä välttää.

No meidän tapauksessa on turha syyttää kasvia, sillä myönnän, että heinäkuun puolivälin jälkeen en ole jaksanut poistaa siitä kuihtuneita kukkia. Viitseliäisyys vain lomaillessa herpaantui ja tässä on lopputulos. Mutta itse asiassa verenpisaran marjatkin näyttävät ihan kauniilta ja niitä näkee aika harvoin.

Ehkä kuitenkin pitää nyt käydä tuo kasvi läpi ja poistaa kaikki marjat. Voimakkaasti lannoittamalla se ehtinee vielä aloittaa kerran runsaan kukinnan ennen syksyn tuloa.

Jättiläisperennoja, osa 2: tähkäkimikki

Juttusarjani suurikokoisista perennoista jatkuu tällä kertaa tähkäkimikillä (Cimicifuga racemosa). Meillä oleva kasvi on ostettu yli kymmenen vuotta sitten Lepaan puutarhaoppilaitoisen taimitarhalta ja se on menestynyt meillä todella hyvin. Se on kaunis kasvi myös silloin kun se ei kuki.

Tähkäkimikki kasvattaa heti keväällä kauniit, moneen kertaan "haaroittuneet" lehdet. Lehdet ovat täysin vaakasuorassa asennossa, mikä tekee lehdistöstä ihan omanlaisensa muiden kasvien joukossa. Heinäkuun lopulla, kimikki kasvattaa korkeat kukkavarret ja niihin pitkät kukkatähkät. Kukkien väri on valkoinen ja niissä pörrää paljon mehiläisiä ja kimalaisia.

Tähkäkimikki jää varmaan helposti hankkimatta taimimyymälästä monien muiden kasvien joukosta. Nyt kun se kuitenkin meillä on, niin ei siitä hentoisi luopua. Se on helppohoitoinen, sitä eivät vaivaa mitkään kasvitaudit ja tuholaiset ja se kukkii kauniisti oli kesä sitten helteinen tai viileä. Se on myös aika tukevavartinen, joten se ei hätkähdä pienistä tuulistakaan. Me olemme laittaneet tähkäkimikin perennaryhmän takaosaan, josta sen korkea kukinnot nousevat hyvin esille.

Lue myös

• Jättiläisperennoja, osa 1: mustapäivänhattu
• Jättiläisperennoja, osa 2: kirahvikukka