tiistai 14. elokuuta 2012

Todella tummalehtinen kallionauhuslajike

Olen oppinut uudestaan pitämään kallionauhuksesta (Ligularida dentata). Käsitykseni mukaan se oli josku parikymmentä vuotta sitten oikeastaan ainoa yleisesti kasvatettu nauhuslaji. Olin silloin tosin aika nuori iältäni, mutta jo aktiivinen puutarhaharrastaja. Jossain vaiheessa harrastajat esittelivät Kotipuutarha-lehdessä erikoisuuksia kuten kulta- (L. wilsoniana), valtikka- (L. przewalskii) ja lapinnauhusta (L. 'Hietala').

No joka tapauksessa olen viime vuosina alkanut taas pitää kallionauhuksesta. Tai itse asiassa niistä tummalehtisistä muodoista tai lajikkeista. Omaan pihaamme tarttui herätäostoksena viime vuonna kallionauhuksen lajike Brit-Marie Crawford, joka on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi. Sen lehdet ovat ehkä vieläkin tummemmat kuin yleisimmin viljellyllä Desdemona-lajikkeella.


Yhdessä perennapenkissä on koottuna monia tummalehtisiä kasveja ja 'Brit-Marie Crawford' tietysti kasvaa juuri siinä. Vaikka ne ovatkin väriltään jopa hieman pelottavia raikkaan vihreisiin kasveihin verrattuna, on niissä silti jotain merkillistä viehätystä - jopa tällaisessa tavallisessakin kasvissa kuin kallionauhus. Onneksi se on ensi vuonna jopa vielä suurempia ja näyttävämpi kuin nyt.

2 kommenttia:

  1. Joko teillä kukkii tuo nauhus? Meillä taitaa olla tuo Desdemona kun siinä on lehden yläpuoli vihreä ja alta punertava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksikähän kuvan paikalle tulee tuo merkki, vaihdoin kuvaa :( ??

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...