sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukukkien hoito-ohjeita: amaryllis eli ritarinkukka on helppo kasvatettava

Ritarinkukkaa (Hippeastrum) kutsutaan jostain kumman syystä virheellisesti amaryllikseksi, vaikka oikea amaryllis onkin toinen kasvilaji. Niin tai näin, ritarinkukka on joulutähden ja hyasintin ohella yksi kolmesta kaikkein suosituimmasta joulukukasta hyasintin ja joulutähden lisäksi. Onneksi ritarinkukan hoito on helppoa.

Valkoinen ritarinkukka tuo valkean joulun 
jopa silloin, kun lumi vielä puuttuu.

Viihtyy huoneenlämmössä. Ritarinkukkaa voi hyvin pitää koko ajan huoneenlämmössä. Sen kukat eivät vanhene lämpimässä yhtä nopeasti kuin hyasinttien. Tietysti vähän viileämmässä paikassa senkin kukat kestävät vieläkin pidempään.

Kastele silloin tällöin. Ritarinkukan kastelu on helppoa. Se ei kärsi pienistä kuivahtamisista, eikä myöskään hetkellisistä ylikasteluistakaan. Usein ruukku on kuitenkin todella pieni verrattuna sipulin kokoon ja se tekee kastelusta vaikeaa. Usein kannattaakin kastelu hoitaa aluslautasen kautta tai upottaa ruukku veteen vaikkapa minuutiksi.

Suuresta sipulista eniten kukkia. Ritarinkukka tekee usein neljästä kuuteen kukkaa yhteen kukkavanaan. Ja yhteen sipuliin voi kukkavanojakin voi tulla yhdestä kolmeen. Mitä suurempi ja kalliimpi sipuli, sitä enemmän kukkavanoja siihen kasvaa.

Hyvä myös leikkokukkana


Onneksi ritarinkukkaa käytetään nykyään leikkokukkana. Se kestää maljakossa pitkään ja sopii sekä monilajisiin kimppuihin, että yksinään maljakkoon. Kuvassa oleva valkoinen ritarinkukka on kukkinut maljakossamme huoneenlämmössä jo viikon verran ja vieläkään kukat eivät näytä vanhoilta.

Joskus suositellaan, että ritarinkukan varsien alaosien ympärille tulisi laittaa kuminauha, jotta varret eivät ala alareunasta kiertymään rullalle. Se ei ainakaan aina näytä olevan välttämätöntä, joten me emme käytä niissä koskaan kumilenkkejä.

Mikäli haluaa olla varovainen tai sitten erityisen huolellinen, kukkien heteet voi poistaa saksilla. Kuvassa näkyvässä kukassa heteestä varissut siitepöly on sotkenut yhtä kukan terälehdistä. Minua tuo ei haittaa, mutta siitepöly voi sotkea myös pöytäliinan, joten senkin takia heteiden poistaminen olisi ehkä järkevää.


Ritarinkukan sipulin voi säilyttää


Joulun jälkeen ritarinkukan sipulin voi säilyttää ja sen kukittamista voi yrittää seuraavana vuotena. Kukkavanat leikataan kukinnan jälkeen heti pois ja kasvin annetaan kasvattaa kunnon lehdet. Kasvit tarvitsee mahdollisimman paljon valoa ja ravinteita aina loppukesään asti. Silloin kastelu lopetetaan ja sipulin päästetään lepäämään kuivaan ja viileähköön paikkaan. Marraskuun alussa sipuli istutetaan hyvään multaan ja sitä aletaan kastella.

Kukinta ei ole mitenkään varmaa, eikä edes kauhean todennäköistä, mutta monet haluavat silti yrittää. Varmuuden vuoksi kannattaa istuttaa kyllä kaupasta ostettuja uusiakin ritarinkukan sipuleita tai sitten ostaa suomalaisella viljelmällä kasvatettu ritarinkukka, joka varmasti kukkii jouluna.


Katso myös:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...