lauantai 14. heinäkuuta 2012

Keijunkukat eivät olekaan pelkkiä lehtiperennoja

Viime vuosina on Suomessakin myyty keijunkukista (Heuchera sp.) monia erilaisia lajikkeita, joiden lehtimuodot ja värit vaihtelevat perinteisemmästä korallikeijunkukasta. Keijunkukat edustavat minusta hyvin 2000-luvun suomalaista puutarhakulttuuria, kukat eivät olekaan enää se ykkösjuttu, vaan lehdet ovat kasvin koristeellisin osa. Onhan monia lehtiperennoja tietysti viljelty meillä pitkään, mutta minusta keijunkukissa on silti jotain "uutta henkeä" vanhoihin lehtiperennoihin verrattuna.

Mekin olemme kokeilleet monia eri keijunkukkalajikkeita ja suosittelemisen arvoisia ne kaikki ovat. Minusta niissä on ollut vain muutamia hankalia piirteitä: niitä ei juuri pysty itse lisäämään, niiden yhdistely keskenään ei välttämättä tee niistä koristeellisimpia ja suuret kukinnot ovat aika rumat, tai siis näin ajattelin ennen.

Seuraan englantilaista Design for Living -blogia ja siellä oli tänä kesänä kirjoitus keijunkukkien kukinnoista leikkokukkina. Blogin pitäjä Oliver Thornton kertoo laittavansa keijunkukkien kukintoja vanhoihin lasipulloihin ja laittoi niistä pari kuvaa blogiinsa (linkki kuviin). Kuvia katsellessani huomasin, että kukinnothan ovat itse asiassa todella kauniita, ne pitää vain nostaa silmien korkeudelle ja tuoda tosiaan vaikka sisälle.

Koska meiltä ei löydy vanhoja pulloja, niin keijunkukat ovat saaneet kukkia ihan rauhassa pihalla, mutta olen kyllä monta kertaa pysähtynyt katselemaan niitä läheltä. Itse asiassa en enää kaipaa ollenkaan niiden lehtiä, vaan nautin täysillä niiden kukinnasta.


4 kommenttia:

  1. Hei,

    Keijunkukat ovat meidän puutarhamme varjoisan nurkan pelastus. Hankimme viime kesänä pari heucheraa (Pinot Gris & Root Beer, kuva löytyy sivulta http://www.bigcityranch.com/?p=2190) "juomateemanurkkaukseemme" ja tänä kesänä aiomme lisätä siihen vielä muutaman erivärisen kaveriksi.

    Liebe Grüße aus Berlin,

    Anne

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Keijunkukat ovat kyllä kivan näköisiä varjoisissakin paikoissa. Laittakaa joskus kuva valmiista juomateemanurkkauksesta, niin pääsen ehkä kopioimaan (=varastamaan) ideoitanne ;)

    Tänä vuonna ihastuimme uudestaan perinteisestä korallikeijunkukasta. Sen lehdistö ei ole kummoisen näköinen, mutta kukinta on näyttävä, varsinkin jos kasveja on paljon. Korallikeijunkukka myös leviää jonkin verran, joten siitä saa muutamassa vuodessa jo ihan kelpo ryhmän.

    Terveisin Jari

    VastaaPoista
  3. Onko korallikeijunkukka se missä on voimakkaan punainen kukinto? minusta sitä on ollut hankala yhdistellä muihin kasveihin. Mitä laittaisin sen kassa kasvamaan? hostat kyllä, mutta nyt mulla SATTUU ne kasvamaan keltaisen päivänliljan vieressä ja en kestä sitä yhdistelmää.....

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Korallikeijunkukka on juuri tuo tarkoittamasi keijunkukka. Kirjoitin kysymyksiisi liittyvän pienen teksti.

    http://430m2.blogspot.fi/2012/07/korallikeijunkukkien-kayttaminen.html

    Terveisin Jari

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...