torstai 12. heinäkuuta 2012

Lihansyöjäkasveja "kesäkukkina"

Muualla maailmassa lihansyöjäkasveja voidaan kasvattaa puutarhakasveina, joko keinotekoisissa minisoissa tai kesäkukkien tapaan astioissa. Viime vuonna kävimme Chelsean puutarhanäyttelyssä Englannissa ja näimme siellä muutamilla osastoilla toinen toistaan kauniimpia tötterölehtiä (Sarracenia sp.) ja kannukasveja (Nepenthes sp.). Noita on vielä pakko itsekin kokeilla ajattelimme.

Tänä vuonna saimme hieman sattumalta mahdollisuuden hankkia neljä melko korkeaa tötterölehteä. Niistä kaksi on kirjavaa, yksi vihreä- ja yksi punalehtinen. Istutimme ne turpeeseen ja peitimme yläosan vielä elävällä sammaleella.

Tarkoitus oli pitää ruukkua portailla, johon paistaa voimakkaasti koko päivän aurinko, ihan niin kuin soilla, ja jossa sitä olisi helppo ihailla monta kertaa päivässä. Kesä on ollut kuitenkin niin kylmä ja tuulinen, että tötterölehdet selvästi kärsivät ja lisäksi pisimmät lehdet alkoivat kaatuilla.

Nyt kun ruukku on ollut kasvihuoneen pöydällä on uusia lehtiäkin alkanut kasvaa. Niin ja myös nuppuja on ilmestynyt, mutta ei vielä avonaisia kukkia. Kasvihuoneessa on vain oltava tosi tarkkana, että ruukku ei pääse kuivahtamaan. Toistaiseksi ne ovat pysyneet hyvin hengissä. Toivottavasti näitä nähtäisiin tulevina vuosina myynnissä vaikka hieman hintavia ovatkin.


En ole päivittänyt blogia noin vuoteen, sillä kamerani hajosi viime kesänä ja siinä samalla loppui into valokuvaamiseen. No nyt sain vihdoin uuden kameran ja toivottavasti myös blogikin saa siitä uutta nostetta.

2 kommenttia:

  1. Sarran aluslautasella saa olla vaikka 10cm vettä, koska nämä kasvit rakastavat vetisyyttä. Jos multa ei sisällä perliittiä tai rahkasammalta ruukku saa kuivahtaa ihan hetkeksi jotta juuret saavat ilmaa (= eivät mätäänny).

    http://petokasvit.webs.com/ttterlehti.htm

    VastaaPoista
  2. Hei Wune,

    ja kiitos viestistäsi. Olemme pyrkineetkin pitämään ruukun tosi märkänä ja rahkasammalkin on pysynyt hengissä. Kuitenkin olosuhteet ulkona /kasvihuoneessa ovat sellaiset, että on oltava tarkkana, ruukku kuivahtaa nopeasti.

    Kasteluun olemme käyttäneet pelkkää vesijohtovettä ilman lannoitteita. Tötterölehdet ovat tosi tehokkaasti keränneet kaikennäköisiä kärpäsiä ja ampiaisia lehtiinsä.

    Saviruukun pohjalla on reikä, joten ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Aluslautasta emme halunneet laittaa tuon ruukun kanssa, sillä meistä kokonaisuus oli kauniimpi noin.

    Täytyypä tulla tutustumaan sinun blogiisi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...