torstai 9. elokuuta 2012

Mikä yhdistää diskodiivan ja jalohortensian?

Harmi, että Suomen ilmasto on turhan ankara jalohortensioille (Hydrangea macrophylla). Suomessa niistä on kuitenkin päässyt nauttimaan keväisin ruukkukukkina. Tänä kesänä monia hienoja jalohortensialajikkeita on myyty puutarhahortensioina, jotka ovat kuitenkin tarkoitettu lähinnä kesäkukiksi, sillä tuskinpa ne talvesta meillä selviävät.

Kestävistä jalohortensioista pisimpään on Suomessa myyty Endless Summer -nimistä lajiketta. Se on sinikukkainen jalohortensia, joka myyntikuvissa on usein kauniimpi kuin siitä kasvava kasvi - tai niin ainakin luulimme tähän kesään asti. Viime ja tänä kesänä olemme nähneet muutamissa paikoissa suuria 'Endless Summer' pensaita, jotka ovat täydessä kukassa. Näiden hienojen pensaiden innoittamana halusimme tänä kesänä hankkia myös oman 'Endless Summerin'.


Jalohortensia Donna Summerin muistoksi


Toukokuussa menehtynyt Donna Summer teki vuonna 1994 Endless Summer -nimisen levyn. Kyseinen levy on yksi suosikeistamme, joten tästä saimme sopivan aasinsillan hankkia tämä kaunis jalohortensia juuri tänä kesänä.

Nyt kasvimme on tehnyt ensimmäiset kaksi kukintoa, jotka ovat kooltaan ehkä vielä vähän pienet, mutta väriltään juuri niin siniset kuin kuvissa. Niitä katsellessa voi jopa kuulla korvissa Donna Summerin hienon MacArthur Park -kappaleen.






3 kommenttia:

  1. Muistan joskus -50-luvulla meillä kotona olleen juuri tuollaisen pirtin pöydällä joka kesä. Mummolassa oli samallainen, mutta vaaleanpunainen. Meidän hortenssa oli kuitenkin mummolan hortenssasta otettu oksa. Siihen aikaan ei ostomultaa ollut, vaan multa otettiin pellonpientareelta. Se taisi olla tuon värin vaihdon salaisuus, vai mitä?

    VastaaPoista
  2. Seija, kyllä hortensian pitäisi käyttäytyä juuri noin maan happamuuden (jota mitataan pH-asteikolla) mukaan. Eli happamassa maassa kukista tulee siniset ja neutraalissa tai emäksisessä maassa punaiset. En tiedä kuinka hyvin väri vaihtuu happamuuden muuttuessa, sillä sinikukkaiset ja punakukkaiset lajikkeet ovat ihan omansa, mutta tiedän, että sinisiä ruukkuhortensioita viljeltäessä on oltava erityisen tarkka happaman kasvualustan takia.

    Mietimme muuten joku päivä, että olisi kiva hankkia toinen 'Endless Summer', jonka istuttaisi tarkoituksella neutraaliin tai hieman emäksiseen maahan, jotta näkisi lopputuloksen. Ehkä teemmekin joskus tuollaisen kokeen, mikäli löydämme toisen hortensian vaikka syksyn alennusmyynneistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, se punakukkaisen multa oli hiekkamaalta ja sinisen enemmän savimaalta. Ei ne tainneet, siis mummo ja äiti sitä silloin tajuta mistä värin vaihto johtui, muistan vain kun ne sitä ihmetteli.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...