Viinirypäleet kasvavat

Kasvihuoneemme kolmessa nurkassa kasvaa viiniköynnökset. Ne ovat aitoviinejä (Vitis vinifera), eli samaa lajia kuin kaupassa myytävätkin viinirypäleet. Aitoviinit ovat hieman arempia kuin viiniköynnökset, joihin on jalostettu muita kestävämpiä viiniköynnöslajeja.

Viiniköynnöslajikkeemme ovat Dr. Schmidtman (vihreät marjat), Frankenthaler (siniset marjat) ja Siegerrebe (punaiset marjat). Ne kaikki ovat selviytyneet hieman eri tavoin. 'Dr. Schmidtman' on aiempina vuosina ollut voimakaskasvuisin ja sen versot talvehtivat parhaiten. Se on tehnyt satoa käytännössä joka vuosi. 'Frankenthalerin' versot talvehtivat ensimmäistä kertaa kohtuullisesti vasta viime talvena ja tänä kesänä tämä lajike on ollut ehkä kaikkein voimakaskasvuisin. 'Siegerrebe' on kasvanut keskinkertaisesti. Sen lehdistö on vaalean vihertävä, ja näyttää typen puutteesta kärsivältä vaikka sitä kuinka lannoittaisi. Se teki viime vuonna ensimmäiset rypäleensä.

Ajatuksena alun perinkin oli kasvattaa viiniköynnökset kasvihuoneen seiniä ja kattoa pitkin vaakasuoraan viritettyjä metallilankoja pitkin. Mielikuvissa oli samaan suuntiin kasvavat vanhat viiniköynnösten oksat, joista riippuu alaspäin kypsyviä rypäleitä. Nyt ensimmäistä kertaa tuo mielikuva alkaa toteutua. Versothan ovat vielä nuoria, mutta rypäleet näyttävät kauniilta, kun ne riippuvat versojen alapuolella ja viiniköynnöksen lehdet taas kurottautuvat ylöspäin. Jouduin kuitenkin vähän selvittelemään rypäleitä lehtien lomasta, jotta ne kääntyivät roikkuvaan asentoon.

Laitan myöhemmin lisää kuvia kun rypäleet alkavat olla kypsiä. Olen aina yhtä innoisssani tästä kasvista ja viiniköynnös kuuluukin ehdottomasti top 10 -listaani.

Takuuvarma kesäkukka: mustasilmäsusanna

Kesäkukkaistutusten hyvä puoli on se, että joka vuosi voi samassa kohtaa puutarhaa kasvattaa ihan eri kasveja. Uusia kasvilajeja on kiva kokeilla, mutta jos niitä käyttää liian paljon ja kesästä tulee tämän kesän tapaan viileä ja sateinen, voi kukkaistutukset näyttää aika vaatimattomilta. Tämän takia kannattaa istutuksissa suosia myös tuttuja ja hyväksi todettuja kasveja. Meillä yksi sellaisista on mustasilmäsusanna (Thundbergia alata).

Mustasilmäsusanna on yksivuotinen köynnöskasvi, jota on saatavissa oranssina ja valkoisena. Myynnissä on myös punakukkainen Arizona Darkred -lajike, mutta en ole vielä päässyt näkemään onko se niin punainen kuin mainoksissa kerrotaan.

Mustasilmäsusannaa on helppo kasvattaa siemenestä, mutta kaikki eivät tiedä, että parhaat lajikkeet on pistokaslisättyjä. Monet kasvihuoneviljelmät käyttävät nimenomaan näitä pistokaslisättyjä lajikkeita, jotka ovat komeampia kuin siemenestä lisättävät. Ne ovat voimakaskasvuisempia ja isokukkaisempia. Tämän takia mekään emme kasvata mustasilmäsusannaa siemenistä.

Koska mustasilmäsusanna on köynnöskasvi, joka itse kiipeää kiertymällä ohuen tuen ympärille, sille voi viritellä ohuet narut tai bambutikut tueksi. Se ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tukea, vaan sopii hyvin esimerkiksi monilajisiin kesäkukka-amppeleihin ja ruukkuistutuksiin. Minusta mustasilmäsusannan lehdet eivät ole mitenkään erityisen kauniit, joten senkin takia suosittelen sekaistutuksia. Kuvassa mustasilmäsusannan kukat tulevat lankaköynnöksen (Muehlenbeckia complexa) versojen joukosta.

Iloa kärsimyskukasta

Kärsimyskukalla (Passiflora incarnata) on niin kauniiksi kasviksi aivan liian surullinen nimi, joka viittaa moniin kukassa nähtyihin uskonnollisiin symboleihin kuten:

• lisäteriö viittaa orjantappurakruunuun,
• viisi verho- ja terälehteä kymmeneen opetuslapseen,
• viisi hedettä kristuksen haavoihin,
• kärhet ruoskiin
• lehdet Kristuksen syyttäjiin
• jne.

Tästä huolimatta kärsimyskukka on suositeltava hankinta kesäköynnökseksi. Se kasvaa nopeasti, lehdet ovat kauniin tumman vihreät ja liuskoittuneet ja tuollaisia kukkia näkee harvoin.

Ostimme kärsimyskukan taimen alkukesällä kasvihuoneeseen ja siellä se levittäytyy yhä laajemmalle viiniköynnösten lehtien suojassa ja avaa sieltä täältä lehtien lomasta yksittäisiä kukkia. Yksittäinen kukka ei kestä kuin 1-2 päivää, mutta aina niitä on avautumassa.

Yritämme juurruttaa siitä pistokkaan, jonka talvetamme mökillä. Kärsimyskukka tarvitsee ilmeisesti viileän kauden talvella, ennen kuin se alkaa kukkimaan.

Mikäli kesä olisi ollut yhtään lämpimämpi, luulisin, että kärsimyskukkamme olisi jo paljon suurempi kuin nykyään.

Pienikokoiset kärhöt perennapenkeissä

Kärhöt (Clematis sp.) on hyvin monimuotoinen kasvisuku, josta löytyy perennoja, puuvartisia köynnöksiä, sekä suuri ja pienikukallisia lajeja- ja lajikkeita. Lisäksi on olemassa myös ikivihreitä kärhöjä, mutta ne ikävä kyllä eivät Suomessa menesty. Meillä monet kärhöt kasvavat joko omenapuun tai jonkun pensaan kyljessä, josta ne saavat luonnollista tukea. Yksi kärhö on kuitenkin laitettu perennojen joukkoon.

Lajikenimeltään Hendryetta-niminen kärhö on pienikokoinen, jota suositellaan jopa ruukkuihin oleskelualueelle. Mikäli sen versot paleltuvat, kasvattaa se nopeasti uudet, sillä kooltaan se on noin puolitoista metriä korkea. Laitoimme sille tueksi kaupasta ostetun valmiin pajukartion, joka näyttää toimivan hyvin tukena. Vaikka kasvi muuten pysyy melkeinpä kokonaan tukikehikon sisällä, kukat ojentautuvat sen yläosasta näkösälle.

Matalan 'Hendyetta'-kärhön hyviä puolia ovat sopivasti silmien korkeudella olevat kukat sekä se, että sopivan sirokasvuisena se sopii hyvin muiden kasvien joukossa kasvatettavaksi. Kärhöjen hieman ikävä puoli on se, että lajeja ja lajikkeita on liian paljon, eikä pienessä pihassa voi kasvattaa kuin pientä kärhökokoelmaa, varsinkaan jos haluaa kasvattaa samalla myös muita kasveja.

Suomalaisten kärhöharrastajien kannalta on hienoa, että virolainen Uno Kivistik teki elämäntyön kärhöjen jalostajana, jonka jalosteista, mm. 'Valge Daam', saamme nykyään nauttia. Uno Kivistikin perustama taimitarha on edelleen toiminnassa ja toiveena olisi joskus päästä vierailemaan siellä.

Ruusunätkelmä - kuin monivuotinen tuoksuherne

Tuoksuherneitä (Lathyrus odoratus) kasvatetaan "oikeaoppisesti" meillä harvoin. Niiden siemeniä ostetaan helposti, mutta loppujen lopuksi siemenet tökitään joko kasvimaan reunalle tai sitten johonkin kesäkukka-astiaan. Jotta tuoksuherneet pääsevät näyttämään minkä takia niitä on jo vuosisatoja jalostettu, pitää ne huolellisesti esikasvattaa, latvoa, istuttaa hyvään paikkaan ja tukea riittävän hienolla köynnöstuella. Tuoksuherneistä pitääkin kirjoittaa lisää myöhemmin.

Ruusunätkemä (Lathyrus latifolius) muistuttaa monella tapaa tuoksuhernettä, mutta on puutarhurin kannalta kätevämpi kasvi, sillä se on monivuotinen. Jonain talvina se saattaa meillä kuolla, mutta se kannattaa silloin hankkia pihaan uudestaan. Siitä on olemassa monia lajikkeita, joista meillä on 'White Pearl'. 

'White Pearl' ei näytä tekevän (juuri) lainkaan palkoja, joten kasvi jaksaa kukkia syksyyn asti. Tuoksuherneethän ainakin meidän kokemuksen mukaan lopettavat kukinnan heti, jos kuihtuneita kukintoja ja kehittyviä palkoja ei poista muutaman päivän välein.

Meidän ruusunätkelmien tukena on muutama omenapuun oksista roikkuvia naruja. Sitä pitää hieman auttaa kiipeämisessä, mutta jo nyt kasvit ovat pari metriä korkeita ja niissä on runsaasti kukintoja. Talveksi versot kuolevat ja lehtiruusukkeen päälle laitamme muutaman kuusen oksan lunta keräämään ja suojelemaan kevätauringolta, Tuholaisia ruusunätkelmässä ei ole ollut.

Kärhöt kasvavat mielellään omenapuun oksistossa

Meillä kasvaa yhden omenapuun tyvellä mantsuriankärhö (Clematis mandshurica), joka kasvattaa kesän aikana monta metriä pitkiä versoja pitkin omenapuun latvusta. Se ei kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole ollut liian voimakaskasvuinen, vaan se on melko huomaamaton omenapuussa kunnes sen kukinta tähän aikaa alkaa. Se kannattaa leikata keväisin ehkä noin 40 sentin korkeudelta, jotta vanhat versot eivät rumenna kasvustoa - kasvuvoimaa sillä joka tapauksessa riittää ihan yllin kyllin.

Mantsuriankärhöllä on runsaasti pieniä, yksinkertaisia, valkoisia kukkia. Sen kukinnot ovat aika hentoja, joten ulkoasultaan se on hienostuneen ja herkän oloinen. Itse asiassa se kasvaa meidän valkoisessa kukkaryhmässä, joten on kiva, kun valkoinen väri nousee kukkamaasta myös pään yläpuolelle. Tätä kärhöä voi suositella myös niille, jotka eivät pidä suurikukkaisista jalokärhöistä.