maanantai 30. heinäkuuta 2012

Suurikukkaisin pallohortensialajike: 'Annabelle'

Jalohortensiat (Hydrangea macrophylla) ovat eteläisemmissä maissa ehdottoman tärkeitä puutarhakasveja. Niissä on suuret näyttävät kukinnot ja niitä on saatavana hyvin monissa eri väreissä. Suomessa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta voidaan kasvattaa jalohortensioita vain ihan eteläisimmässä Suomessa. Mutta pallohortensia (H. arborescens) korvaa hyvin jalohortensia puuttumisen.

Pallohortensiasta on yleisesti myynnissä kahta lajiketta: Annabelle ja Grandiflora. Nimestään huolimatta 'Grandiflora' on näistä se pienikukintoisempi. Suosittelemme ehdottomasti hankkimaan 'Annabellen', sillä sen kukinnot ovat kauniin vihertävänvalkoiset - kermanvalkoiset ja kukinnot huomattavan suuret. 

Kiitos Karimaan puutarhalle, joka alunperin selvitti meille kumpi lajikkeista oli se suurikukkaisempi.

Pallohortensia kukkii saman vuoden versoilla ja se kannattaa leikata alas joka kevät. Me leikkaamme sen noin kymmenen sentin tapeille, mutta parhaimmat versot kasvavat ihan maan rajasta, joten ei haittaa, vaikka jänikset parturoisivat sen talvella kokonaan.



Kesän mittaan versot kasvavat yli metrin pituisiksi ja ne kannattaa tukea hyvissä ajoin. Koska kasvu on voimakasta, pallhortensiaa kannattaa lannoittaa useita kertoja kesässä. Se on myös kauniimpi kun lehdet ovat hyvin voivia ja tumman vihreitä.

Latvoihin muodostuvat  jopa 30 senttimetriä halkaisijaltaan olevat kukinnot ovat painavia ja voimakas tuuli tai sadekuuro kaataa tukemattomat versot. Ukkosmyrkyssä ei auta edes tuennat, vaan versot katkeilevat helposti poikki. 
Kun kukinnot alkavat olla juuri "valmiita" eli Etelä-Suomessa juuri nyt, niin kannattaa heti alkaa niistä nauttimaan. Yksikin rajuilma ja kasvi näyttää täysin mukiloidulta.

Pallohortensia tekee vanhemmiten uusia taimia parinkymmen sentin päähän tyvestä. Ne kannattaa ottaa erilleen ja antaa heti eteenpäin. Minusta pallohortensia on kaunein silloin, kun myös pensas on kukintojen tapaan pyöreä ja pallomainen.

2 kommenttia:

  1. Ompa komea, miten selvisi eilesillan raekuurosta?

    VastaaPoista
  2. Viimeöinen ukkosmyrsky oli kyllä mahtava, mutta pelkäsin kyllä pallohortensian takia. Onneksi pallohortensia oli ajoissa sidottu jo kahdelta eri korkeudelta ja kukinnot eivät vielä ole kasvaneet ihan täyteen kokoonsa, joten kasvi on vielä (toistaiseksi) ihan kasassa.

    Mahtuisiko Seija teidän puutarhaanne yksi pallohortensia?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...