maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukukkien hoito-ohjeita: atsaleaa ei saa päästää kuivumaan!

Atsalea (Rhododendron simsii-Ryhmä) on hieman harvinaisempi joulukukka. Yleensä siitä myydään pieniä "pensasmaisia" kasveja, mutta joskus voi onnistua löytämään siitä kartiomaisen tai rungolliseksi leikatun version, jossa on pallomainen latvaosa. Värejä löytyy valkoisesta violettiin ja jopa punaiseen.


Atsaleaa ei valitettavasti saa kotioloissa kukkaan uudestaan, mutta hyvässä hoidossa se kukkii silti  kohtalaisen pitkään. Se on kuitenkin todella herkkä huonolle hoidolle, joten sitä ei pidä unohtaa hoitamatta tai ilo siitä loppuu lyhyeen.

Tärkeintä on kastella riittävästi. Vaikka atsalean lehdet ovat pienet ja paksut, niin vettä se silti haihduttaa paljon. Mikäli se pääsee kuivumaan, kukat nuutuvat välittömästi. Uudelleen kastelukaan ei välttämättä enää auta, vaan kukkien lisäksi jopa nuput saattavat pudota pois. Mullan kosteus onkin tarkistettava päivittäin!

Pidä viileässä aina kun voit. Atsalea viihtyy viileässä ja huoneenlämpö on oikeastaan sille vähän liikaa. Älä säilytä atsaleaa milloinkaan lämpöpatterin lähellä ja nosta se ainakin yöksi asunnon viileimpään mahdolliseen paikkaan. Viileä kuisti olisi sille ihanteellinen paikka.

Me jopa pidämme makuuhuoneessa lämpöpatterin suljettuna, jotta voimme pitää arimmat kasvit, kuten atsalean, siellä. Tällainen järjestely ei tietysti sovi kaikille, mutta mitäpä me emme kasvien viihtyvyyden eteen tekisi.

Katso myös:


5 kommenttia:

  1. Sain juuri kauniin valkoisen atsalean, joka seuraavina öinä pääseekin kanssani makkariin nukkumaan, sillä minulla on aina patteri pois päältä, koska tykkään nukkua viileässä.

    VastaaPoista
  2. Sain äitienpäivänä 2008 vaaleanpunaisen kukkivan atsalean, jonka vaihdoin suurempaan ruukkuun kesällä. Kasvi oli hengissä ja teki 2009 ja 2010 nuput, jotka kuivuivat pois. Keväällä 2010 vein atsalean pihalle puolivarjoisaan paikkaan ja tein pohjasta haljenneesta katkaistusta muoviämpäristä ruukun ja multana käytin kasvimaan peltomultaa, joka lienee hapanta, koska sammaleet viihtyvät. Syksyllä kasvi oli ulkona kunnes vesi alusvadissa jäätyi. Ja sisääntuotessa --yllätys yllätys--siinä oli nuppuja, jotka avauituvat. Viime vuonna atsaleassani oli 123 kukkaa. Samalla hoidolla atsaleassani on taas nuput.

    VastaaPoista
  3. Hei, kiva kuulla rohkaisevasta kommentistasi atsalean säilyttämisestä. Viemmekin atsalean siis mökille heti kukkimisen jälkeen (kukkii muuteen edelleen yhtä kauniisti kuin jouluna) ja yritämme pitää sen hengissä.

    VastaaPoista
  4. Minulla oli atsalea, joka kukki uudelleen ja uudelleen. Sain sen valitettavasti tapettua lopulta 5 vuoden jälkeen sillä, että vaihdoin sen uuteen astiaan rahkasammaleeseen. Harmittaa vieläkin. Kukka oli keittiön ikkunalla, siinä on aika viileää vaikkakin alla on patteri.

    VastaaPoista
  5. Valkoinen atsalea on kukkinut pitkään ja runsaasti, kun olen pitänyt alusastiassa tavallista vesijohtovettä, jossa on loraus kahvia. Käsittääkseni kahvi happamoittaa veden.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...