Joulukukkien hoito-ohjeita: atsaleaa ei saa päästää kuivumaan!

Atsalea (Rhododendron simsii-Ryhmä) on hieman harvinaisempi joulukukka. Yleensä siitä myydään pieniä "pensasmaisia" kasveja, mutta joskus voi onnistua löytämään siitä kartiomaisen tai rungolliseksi leikatun version, jossa on pallomainen latvaosa. Värejä löytyy valkoisesta violettiin ja jopa punaiseen.

Atsaleaa ei valitettavasti saa kotioloissa kukkaan uudestaan, mutta hyvässä hoidossa se kukkii silti  kohtalaisen pitkään. Se on kuitenkin todella herkkä huonolle hoidolle, joten sitä ei pidä unohtaa hoitamatta tai ilo siitä loppuu lyhyeen.

Tärkeintä on kastella riittävästi. Vaikka atsalean lehdet ovat pienet ja paksut, niin vettä se silti haihduttaa paljon. Mikäli se pääsee kuivumaan, kukat nuutuvat välittömästi. Uudelleen kastelukaan ei välttämättä enää auta, vaan kukkien lisäksi jopa nuput saattavat pudota pois. Mullan kosteus onkin tarkistettava päivittäin!

Pidä viileässä aina kun voit. Atsalea viihtyy viileässä ja huoneenlämpö on oikeastaan sille vähän liikaa. Älä säilytä atsaleaa milloinkaan lämpöpatterin lähellä ja nosta se ainakin yöksi asunnon viileimpään mahdolliseen paikkaan. Viileä kuisti olisi sille ihanteellinen paikka.

Me jopa pidämme makuuhuoneessa lämpöpatterin suljettuna, jotta voimme pitää arimmat kasvit, kuten atsalean, siellä. Tällainen järjestely ei tietysti sovi kaikille, mutta mitäpä me emme kasvien viihtyvyyden eteen tekisi.

Katso myös:

• Joulutähti inhoaa kylmää ja märkää
• Huumaavan tuoksuinen hyasintti
• Amaryllis eli ritarinkukka on helppo kasvatettava
• Jouluruusuista on iloa vuosia
• Ikivihreä skimmia selviää puutarhassa

Joulukukkien hoito-ohjeita: amaryllis eli ritarinkukka on helppo kasvatettava

Ritarinkukkaa (Hippeastrum) kutsutaan jostain kumman syystä virheellisesti amaryllikseksi, vaikka oikea amaryllis onkin toinen kasvilaji. Niin tai näin, ritarinkukka on joulutähden ja hyasintin ohella yksi kolmesta kaikkein suosituimmasta joulukukasta hyasintin ja joulutähden lisäksi. Onneksi ritarinkukan hoito on helppoa.

Valkoinen ritarinkukka tuo valkean joulun 

jopa silloin, kun lumi vielä puuttuu.

Viihtyy huoneenlämmössä. Ritarinkukkaa voi hyvin pitää koko ajan huoneenlämmössä. Sen kukat eivät vanhene lämpimässä yhtä nopeasti kuin hyasinttien. Tietysti vähän viileämmässä paikassa senkin kukat kestävät vieläkin pidempään.

Kastele silloin tällöin. Ritarinkukan kastelu on helppoa. Se ei kärsi pienistä kuivahtamisista, eikä myöskään hetkellisistä ylikasteluistakaan. Usein ruukku on kuitenkin todella pieni verrattuna sipulin kokoon ja se tekee kastelusta vaikeaa. Usein kannattaakin kastelu hoitaa aluslautasen kautta tai upottaa ruukku veteen vaikkapa minuutiksi.

Suuresta sipulista eniten kukkia. Ritarinkukka tekee usein neljästä kuuteen kukkaa yhteen kukkavanaan. Ja yhteen sipuliin voi kukkavanojakin voi tulla yhdestä kolmeen. Mitä suurempi ja kalliimpi sipuli, sitä enemmän kukkavanoja siihen kasvaa.

Hyvä myös leikkokukkana

Onneksi ritarinkukkaa käytetään nykyään leikkokukkana. Se kestää maljakossa pitkään ja sopii sekä monilajisiin kimppuihin, että yksinään maljakkoon. Kuvassa oleva valkoinen ritarinkukka on kukkinut maljakossamme huoneenlämmössä jo viikon verran ja vieläkään kukat eivät näytä vanhoilta.

Joskus suositellaan, että ritarinkukan varsien alaosien ympärille tulisi laittaa kuminauha, jotta varret eivät ala alareunasta kiertymään rullalle. Se ei ainakaan aina näytä olevan välttämätöntä, joten me emme käytä niissä koskaan kumilenkkejä.

Mikäli haluaa olla varovainen tai sitten erityisen huolellinen, kukkien heteet voi poistaa saksilla. Kuvassa näkyvässä kukassa heteestä varissut siitepöly on sotkenut yhtä kukan terälehdistä. Minua tuo ei haittaa, mutta siitepöly voi sotkea myös pöytäliinan, joten senkin takia heteiden poistaminen olisi ehkä järkevää.

Ritarinkukan sipulin voi säilyttää

Joulun jälkeen ritarinkukan sipulin voi säilyttää ja sen kukittamista voi yrittää seuraavana vuotena. Kukkavanat leikataan kukinnan jälkeen heti pois ja kasvin annetaan kasvattaa kunnon lehdet. Kasvit tarvitsee mahdollisimman paljon valoa ja ravinteita aina loppukesään asti. Silloin kastelu lopetetaan ja sipulin päästetään lepäämään kuivaan ja viileähköön paikkaan. Marraskuun alussa sipuli istutetaan hyvään multaan ja sitä aletaan kastella.

Kukinta ei ole mitenkään varmaa, eikä edes kauhean todennäköistä, mutta monet haluavat silti yrittää. Varmuuden vuoksi kannattaa istuttaa kyllä kaupasta ostettuja uusiakin ritarinkukan sipuleita tai sitten ostaa suomalaisella viljelmällä kasvatettu ritarinkukka, joka varmasti kukkii jouluna.


Katso myös:

• Joulutähti inhoaa kylmää ja märkää
• Huumaavan tuoksuinen hyasintti
• Atsaleaa ei saa päästää kuivumaan!
• Jouluruusuista on iloa vuosia
• Ikivihreä skimmia selviää puutarhassa

Joulukukkien hoito-ohjeita: huumaavan tuoksuinen hyasintti

Hyasintti (Hyacinthus orientalis) on sipulikasvi, jonka tuoksu kuuluu perinteiseen jouluun. Monet ihmiset ovat tosin allergisia sille, mutta onneksi itse pystymme nauttimaan tuoksusta joka joulu.

Kylmässä tai lämpimässä. Hyasintti kasvaa ja kehittyy nopeasti. Ja mitä lämpimämmässä se on, sitä nopeammin se kehittyy. Tämän takia kukkiva kasvi kannattaakin siirtää mahdollisimman viileään yöksi, jotta kukinta kestäisi muutaman päivän pidempään. Hyasintin voi nostaa myös ulos pakkaseen, jossa kukinto jäätyy ihan kauniiksi. Jäätynyttä kasvia ei kuitenkaan enää uudestaan voi tuoda sisälle.

Kestää kuivaa ja märkää. Hyasintti ei ole arka kuivahtamiselle eikä liialle märkyydelle, vaan sen suuressa sipulissa riittää sekä vettä, että ravinteita. Hyasintista voikin tehdä myös leikkokukan joko sipulin kanssa tai ilman. Itse asiassa puhtaaksi pestyt juuret ja sipuli ovat aika koristeellisia lasisessa astiassa. Ylikukkineet hyasintit kannattaa jouluistutuksista korvata uusilla hyasinteilla. Hyasintit ovat halpoja ja ne kestävät hyvin uudelleen istuttamisen.

Kertakäyttökukka. Vaikka hyasintin saisikin säilymään kevääseen, siitä ei yleensä enää tule kunnollista puutarhakasvia. Jopa avomaalle tarkoitetut syksyllä istutettavat hyasinttien sipulitkin kukkivat vain pari-kolme vuotta hyvin, jonka jälkeen kukat jäävät aina pieniksi. Kukinnan jälkeen hyasintit voikin hyvällä omalla tunnolla heittää kompostiin.

Katso myös:

• Joulutähti inhoaa kylmää ja märkää
• Amaryllis eli ritarinkukka on helppo kasvatettava
• Atsaleaa ei saa päästä kuivumaan!
• Jouluruusuista on iloa vuosia
• Ikivihreä skimmia selviää puutarhassa

Joulukukkien hoito-ohjeita: joulutähti inhoaa kylmää ja märkää

Näin joulun alla ajattelin kirjoitella pienen juttusarjan yleisimpien joulukukkien hoito-ohjeista. Kysymyksiä ja ehdotuksia mistä kasveista hoito-ohjeita kannattaisi kirjoittaa saa mielellään jättää kommenttikohtaan. Yritän vastailla kysymyksiin päivittäin.

Joulutähti on suosituimpia joulukukkia

Joulutähti on yksi suosituimpia joulukukkia. Sitä viljellään pelkästään Suomessa kaksi miljoonaa kappaletta . Ja se ei ole mikään ihme, sillä joulutähti taipuu moneen muotoon: minikokoisia joulutähtiä käytetään kukkaistutuksissa tai yksittäisinä kasveina vaikkapa pikku lahjoina, keskikokoisia joulutähtiä voi käyttää melkeinpä missä yhteydessä vaan ja joulun ruokapöydän kruunaa XL-kokoinen monilatvainen joulutähti.

Koon lisäksi joulutähden vaihtelevaan ulkonäköön vaikuttavat lajikkeet. Perinteisen punaisen ja valkoisen, joita niitäkin on monia eri sävyjä, lisäksi on pilkullisia, vaaleanpunaisia, kippuralehtisiä ja eri tavalla liuskalehtisiä lajikkeita myynnissä.

Vaikka puutarhakauppa onkin yrittänyt jo vuosia saada aikaistettua joulutähden myyntiaikaa vähemmän jouluisilla versioilla, niin näyttää siltä, että ihmiset haluavat pitää joulutähden nimen omaan joulun ajan kukkana.

Joulutähti kestää aika huonosti kuljetusta ja sen takia ostamme aina varmasti kotimaisia kasveja. Niiden kuljetus puutarhasta kauppaan kun ei kestä montaakaan päivää.

Joulutähden oikeita kukkia ovat "tähden" keskellä sijaitsevat 

keltaiset pampulat. Muut ovat värittyneitä ylälehtiä, 

jotka vain ovat ottaneet hoitaakseen kukkien terälehtien tehtävän.

Joulutähti ei nauti paukkuvista pakkasista

Varo kylmää! Joulutähti (Euphorbia pulcherrima) on kotoisin Väli-Amerikasta, ja siksi se pitääkin lämmöstä ja on itse asiassa yksi kaikkein kylmälle arimpia huonekasvejamme. Se pitää aina kuljetuksen ajaksi kääriä sanomalehdellä moneen kertaan, jopa suojasäällä. Sisälläkin sille on varattava normaalilämpöinen paikka, eli mikään viileiden kuistien kasvi se ei ole. Toisaalta sen suuret lehdet haihduttavat nopeasti, joten sopiva paikka ei myöskään ole ikkunanlauta, jonka alla on lämpöä hohkaava patteri.

Kastele kohtuudella. Kylmänarkuuden lisäksi toinen tärkeä asia joulutähden hoidossa on kastelu. Sen neuvominen on oikea klassikkoesimerkki siitä, miten vaikeaa on kuvata sanoin sopivaa kastelumäärä, sillä mullan tulee olla sopivan kosteaa, ei kuivaa, eikä varsinkaan liian märkää. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tarkista kastelutarve päivittäin sormella tai kokeilemalla ruukun painoa. Kun kastelet, anna vettä sentin verran aluslautaselle ja kaada imeytymättä jäänyt vesi muutaman minuutin kuluttua pois. Kastelua ei yleensä milloinkaan tarvitse tehdä päivittäin, joten liika kastelua pitää oikeasti varoa.

Valoisuudella ei ole väliä, paitsi jos haluat joulutähdestä viherkasvin

Mikäli joulutähteä pitää vain kausi kasvina, sen voi sijoittaa pimeäänkin paikkaan. Mutta jos kunnon viherpeukalona ei raaski heittää hyvin voivaa kasvia roskiin, ja haluaa ehkä jopa yrittää sen kukittamista uudelleen, joulutähti tarvitsee kasvaaksen valoisan paikan. Kummallista kyllä, vaikka joulutähti kärsisi pimeästä, se pudottaa yleensä aina ensimmäisenä vihreät lehtensä. Punaiset ylälehdet, joita virheellisesti kutsutaan kukiksi, ovat kaikkein kestävimmät, ja joskus ne säilyvät kesään asti.

Vaikka heitämmekin kotona joulukukat pois vuoden vaihteen jälkeen, niin töissä olen välillä säästänyt yhden joulutähden viherkasviksi. Latvon kaikki versot tammikuussa siten, että jäljelle jää vain vihreitä lehtiä (mikäli niitä on silloin enää jäljellä). Kastelen siitä eteenpäin melko niukasti lannoiteliuoksella. Jossain vaiheessa versojen silmuihin tulee uusia lehtiä ja kasvi alkaa kasvaa. Huonekasvina joulutähti on aika tylsän näköinen, mutta silti sen kasvattaminen on välillä kivaa.

Joulutähden kukkaan saaminen onkin sitten paljon vaikeampaa. Lopputulos ei koskaan ole ostettujen kasvien veroinen, sillä voimakkaan väristen, suurten ylälehtien kasvattaminen vaatii kasvihuoneolosuhteet ja puutarhurin ammattitaidon. Joka tapauksessa syyskuun puolivälistä eteenpäin joulutähti on silloin pidettävä niin sanotussa lyhyessä päivässä. Se tarkoittaa sitä, että kasvin on oltava pilkkopimeässä vähintään 14 tuntia päivässä ja valossa korkeintaan 8 tuntia. Joulutähti tuntee silloin olonsa kotoisaksi, sillä joulutähti kukkii myös kotimaassaan talvikaudella.

Katso myös:

• Huumaavan tuoksuinen hyasintti
• Amaryllis eli ritarinkukka on helppo kasvatettava
• Atsaleaa ei saa päästää kuivumaan!
• Jouluruusuista on iloa vuosia
• Ikivihreä skimmia selviää puutarhassa

Perhoskasveja täytyy olla puutarhassa

Loppukesällä meillä lentelee aina paljon päiväperhosia. Niiden takia kannattaa puutarhaan istuttaa vähintään paria hyvää kasvilajia, joista tässä esittelen ensimmäisen.

Korkea ja loppukesällä kukkiva purppurapunalatva (Eupatorium purpureum) on oikea perhosmagneetti. Meillä kasvoi aiemmin ihan tavallinen purppurapunalatva, jonka kuitenkin hävitimme viime syksynä. Kyllästyimme sen vaaleisiin kukintoihin, sillä olimme nähneet purppurapunalatvasta myös voimakkaamman värisiä yksilöitä ja lajikkeita.

Istutimme syksyllä kaksi ulkomailta tilaamaamme uutta punalatvalajiketta: E. maculatum 'Riesenchirm' ja E. fistulosum 'Augustrubin'. Molemmat kasvit kukkivat jo nyt ensimmäisenä kesänään. 'Augustrubin' jäi noin puolentoista metrin korkuiseksi. Sillä on leveät ja voimakkaasti haaroittuneet kukinnot. Se on ehtinyt kukkia jo pari viikkoa kun 'Riesenchirm' vasta aloittelee. 'Riesenchirm' on näistä huomattavasti korkeampi.

Punalatvoissa on joka vuosi erityisesti amiraaliperhosia (Vanessa atalanta). Tänäänkin yhteen kukintoon mahtui parhaimmillan neljä yksilöä samaan aikaan.

E. fistulosum 'Augustrubin' -punalatva houkuttelee amiraaliperhosia.

Todella tummalehtinen kallionauhuslajike

Olen oppinut uudestaan pitämään kallionauhuksesta (Ligularida dentata). Käsitykseni mukaan se oli josku parikymmentä vuotta sitten oikeastaan ainoa yleisesti kasvatettu nauhuslaji. Olin silloin tosin aika nuori iältäni, mutta jo aktiivinen puutarhaharrastaja. Jossain vaiheessa harrastajat esittelivät Kotipuutarha-lehdessä erikoisuuksia kuten kulta- (L. wilsoniana), valtikka- (L. przewalskii) ja lapinnauhusta (L. 'Hietala').

No joka tapauksessa olen viime vuosina alkanut taas pitää kallionauhuksesta. Tai itse asiassa niistä tummalehtisistä muodoista tai lajikkeista. Omaan pihaamme tarttui herätäostoksena viime vuonna kallionauhuksen lajike Brit-Marie Crawford, joka on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi. Sen lehdet ovat ehkä vieläkin tummemmat kuin yleisimmin viljellyllä Desdemona-lajikkeella.

Yhdessä perennapenkissä on koottuna monia tummalehtisiä kasveja ja 'Brit-Marie Crawford' tietysti kasvaa juuri siinä. Vaikka ne ovatkin väriltään jopa hieman pelottavia raikkaan vihreisiin kasveihin verrattuna, on niissä silti jotain merkillistä viehätystä - jopa tällaisessa tavallisessakin kasvissa kuin kallionauhus. Onneksi se on ensi vuonna jopa vielä suurempia ja näyttävämpi kuin nyt.

Viileät, pimeät kesäillat

Suomen kesässä on hienoa muun muassa se, että vaikka kesä onkin lyhyt, mahtuu siihen kuitenkin useita erilaisia kausia. Yksi tapa jaotella kesää on öiden valoisuuden mukaan. Alkukesällä yöt ovat hämäriä, keskikesällä valoisia ja loppukesällä jo kokonaan pimeitä.

Vaikka pidän valoisistakin kesäöistä, on elokuun hämärissä illoissa ja pimeissä öissä silti oma erityinen viehätyksensä. Yöllä ilma ei ole vielä kylmää vaan korkeintaan viileää. Illalla voi poltella jo kynttilöitä, lyhtyjä tai "nykyaikaisesti" sähkövaloja, vaikkei niissä aivan samaa tunnelmaa olekaan kuin elävässä liekissä.

Mikäli voi kelpuuttaa sähkövaloja omaan puutarhaan, voimme kyllä suositella sellaisia pieniä, helposti siirreltäviä ja turvallisia valaisimia. Ne toimivat pienjännitteellä (=muuntaja), joten niiden sähköjohdot voi huoletta jättää maanpinnalle kulkemaan, jotta lamppuja voi siirrellä aina sopivampiin kohtiin. Lisäksi niihin saa ostettua lisää valaisimia, kunhan huomioi sarjaa laajennettaessa, että noudattaa ohjeita.

Valaisimet olisi varmaan hyvä kerätä talveksi pois, mutta käytimme niitä myös viime talvena. Ne valaisivat kauniisti myös lumen alta ja pihalla oli lumen takia jopa valoisampaa kuin näin elokuussa.

On meillä myös kynttilöitä ja lyhtyjä, joita poltamme erityisesti viikonloppuisin, mutta arkisin sähkövalaisimet ovat kyllä mainio lisä helppoutensa takia.

Mikä yhdistää diskodiivan ja jalohortensian?

Harmi, että Suomen ilmasto on turhan ankara jalohortensioille (Hydrangea macrophylla). Suomessa niistä on kuitenkin päässyt nauttimaan keväisin ruukkukukkina. Tänä kesänä monia hienoja jalohortensialajikkeita on myyty puutarhahortensioina, jotka ovat kuitenkin tarkoitettu lähinnä kesäkukiksi, sillä tuskinpa ne talvesta meillä selviävät.

Kestävistä jalohortensioista pisimpään on Suomessa myyty Endless Summer -nimistä lajiketta. Se on sinikukkainen jalohortensia, joka myyntikuvissa on usein kauniimpi kuin siitä kasvava kasvi - tai niin ainakin luulimme tähän kesään asti. Viime ja tänä kesänä olemme nähneet muutamissa paikoissa suuria 'Endless Summer' pensaita, jotka ovat täydessä kukassa. Näiden hienojen pensaiden innoittamana halusimme tänä kesänä hankkia myös oman 'Endless Summerin'.

Jalohortensia Donna Summerin muistoksi

Toukokuussa menehtynyt Donna Summer teki vuonna 1994 Endless Summer -nimisen levyn. Kyseinen levy on yksi suosikeistamme, joten tästä saimme sopivan aasinsillan hankkia tämä kaunis jalohortensia juuri tänä kesänä.

Nyt kasvimme on tehnyt ensimmäiset kaksi kukintoa, jotka ovat kooltaan ehkä vielä vähän pienet, mutta väriltään juuri niin siniset kuin kuvissa. Niitä katsellessa voi jopa kuulla korvissa Donna Summerin hienon MacArthur Park -kappaleen.

Jälleen vinkki kastelua helpottamaan: ruohosilppukate

Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen runsassateinen, eikä meidän ole tarvinnut juurikaan kastella puutarhassa lukuun ottamatta muutamia kesäkukka-amppeleita. Tässä kuitenkin yksi vinkki tulevien kesien varalle: ruohosilppukate.

Estä veden haihtuminen maan pinnasta

Maa kuivuu pääasiassa kolmesta eri syystä: kasvit haihduttavat maasta vettä sekä auringon paiste ja tuuli kuivattavat maan pintaa. Maanpinnan kattamisella pyritään estämään auringon ja tuulen kuivattavaan vaikutukseen.

Maata voi kattaa monilla eri materiaaleilla, mutta ruohosilppu on ehkä kaikkein helppokäyttöisin. Sitä syntyy lähes kaikissa puutarhoissa, se on ekologista ja sitä on helppo levittää sinne tänne. Ruohosilppua käytetään useimmiten kasvimaalla, mutta me laitamme sitä myös paahteisilla paikoilla kasvavien kesäkukkien tyville. Maaperämme on hiekkaa ja hietaa, joten se kuivuu poudalla nopeasti.

Paahteisella eteläseinustalla kasvavien kääpiösamettikukkien 

(Tagetes tenuifolia) 'Lemon Gem' alla on ruohosilppukate, 

sillä muuten maa olisi jatkuvasti rutikuiva.

Ei kuitenkaan pelkkää hyvää

Ruohosilppua ei saa laittaa liian paksua kerrosta, jotta se ei tiivistyessä ala mätänemään ja mädännyttämään myös varsinaisia kasveja. Parempi olisikin laittaa ruohosilppua monta kertaa kesässä ohuita kerroksia. Katteen hyviä puolia ovat sen pieni lannoitusvaikutus sekä se, että se lisää maan pieneliötoimintaa (näkyvimpinä lierot), joka taas ajan mittaan parantaa maata.

Ruohosilpun huonona puolena on todettava, että se saattaa lisätä etanoiden ja kotiloiden viihtymistä. Minusta niitäkään ei tarvitse hysteerisesti pelätä, vaan kannattaa keskittyä suojelemaan pihan arvokkaimpia ja arimpia kasveja niiltä. Koko puutarhasta niitä on mahdoton saada pois, joten liian haastavaa tavoitetta niistä ei kannata siksi ottaa.


Muita kasteluaiheisia kirjoituksia

• Kasvihuoneen kastelu automaattisesti
• Vinkki amppelikasvien kastelua helpottamaan

Nyt on oikea aika syyslannoittaa

Syyslannoituksella on tarkoitus saada parannettua kasvien talvenkestävyyttä ja lisätä joiden kasvien seuraavan vuoden kukintaa. En ole kauhean vakuuttunut syylannoituksen hyödyistä tavallisille kestäville kasveille, mutta aroille kasveille sitä kannattaa käyttää.

Muun muassa soihtulilja (Kniphophia) saattaa talvehtia 

paremmin, jos sille antaa nyt syyslannoitetta.

Vältä näitä virheitä

Syyslannoituksessa tehdään usein pari virhettä, jotka on kuitenkin helposti vältettävissä.

• Lannoitus annetaan liian myöhään. Syyslannoite pitää antaa riittävän aikaisin eli viimeistään elokuun alkupuolella. Jotta lannoitteesta on hyötyä, pitää ravinteiden ehtiä liukenemaan lannoiterakeista maahan, ravinteiden pitää "huuhtoutua" 5-20 senttimetrin syvyyteen juuriston ulottuville ja ravinteiden on vielä kulkeuduttava kasviinkin ennen kuin lannoituksesta on hyötyä. Tämä kaikki vie aikaa, joten lannoita hyvissä ajoin.

• Älä lannoita syksyllä tavallisella lannoitteella. Niin sanotut tavalliset lannoitteet sisältävät paljon typpeä, jota kasvi tarvitsee erityisesti keväällä ja alkukesällä. Runsas typpi loppukesällä häiritsee kasvien valmistautumista talveen ja talvenkestävyys saattaa silloin jopa heikentyä. Syyslannoitteet on valmistettu niin, että ne sisältävät enemmän kaliumia ja fosforia kuin typpeä. Toisin kuin typpi, nämä ravinteet parantavat kasvin tuleentumista ja kasveista tulee näin hieman talvenkestävämpiä.

• Lannoittamisen jälkeen ei huolehdita kastelusta. Mikäli vettä ei sada luonnostaan, lannoituksen jälkeen kannattaa kastella usein. Ilman vettä ravinteet eivät vapaudu lannoitteesta ja kasvien ravinteiden saanti myöhästyy. Riittävä kastelu muutamana seuraavana päivänä lannoituksen jälkeen takaa sen, ettei lannoitus mene aivan hukkaan.

Marjakuusiaidan leikkausta

Olemme hurahtaneita myös muotopuutarhoihin ja leikatut havukasvit tulevat lisääntymään puutarhassamme lähivuosina.

Marjakuusia on käytetty vuosisatoja muotopuutarhoissa puksipuiden (Buxus sempervirens) ohella leikatuissa aidoissa, kartioissa, palloissa ja muissa vastaavissa "luonnottomissa" muodoissa. Marjakuuset eivät kuitenkaan Suomessa ole ikinä nousseet ansaitsemaansa asemaan, vaan niitä on harvakseltaan käytetty vapaasti kasvavina pensaina.

Ensimmäinen muotoonleikkaushankkeemme oli matalan, täysin laatikkomaisen marjakuusiaidan kasvattaminen kasvihuoneen eteen. Istutimme sen neljä vuotta sitten ja se on kasvanut nopeasti tavoitellun näköiseksi, mutta kyllä se työtäkin on vaatinut.

Miten marjakuusi kesytetään?

Valitsimme marjakuusista kartiomarjakuusen (Taxus x media) lajikkeen Hillii, joka on hedekasvi, eikä tee marjoja. Emme olleet täysin varmoja mikä olisi se paras marjakuusi, mutta löysimme jostain maininnan, että 'Hillii' ainakin soveltuisi leikattavaksi.

Leikkaamme sen aina elokuun alussa. Jotta siitä saa oikean kokoisen, on mittanauhalla mitattava apunaru juuri oikeaan korkeuteen. Sen jälkeen on leikattava saksilla jokainen kasvanut verso siten neulasten välistä, että yksikään neulanen, joka jää aitaan, ei mene poikki. Silloin neulaset eivät ala kuivettumaan, mikä olisi tietysti ruman näköistä näin pienessä ja läheltä katsottavassa aidassa. Kaikki versot kannattaa nipsaista poikki, jotta niihin kasvaisi paljon sivuversoja. Erityisen tärkeää tämä on sivuista, jotka helposti jäävät muuten harvoiksi.

Kaikki pienetkin vuosikasvut kannattaa typistää, jotta aita tihenee entisestään.

Kannattaa varoa leikkaamasta neulasia poikki, sillä ne kuivuvat ja rumentavat aidan.

Kuten kuvasta näkee, marjakuusi on kasvanut kesällä tosi hyvin ja oli jo aikakin palauttaa se takaisin muotoonsa. Marjakuusiaita leikataan kerran vuodessa ja tämän jälkeen se pysyykin täysin muodossaan ensi kesään asti.

Nyt lähtee (taas) mopo käsistä: 

tavoitteena tasata aidan alareunakin

Oikein hienoissa muotopuutarhojen aidoissa myös aidan alareuna on tasattu. Meillä näkyy aidan alareunassa vielä epätasaisia koloja, mutta tänä vuonna aloitimme taivuttamaan alimpia oksia alaspäin, jotta saisimme joskus aidan alareunasta "täydellisen".

Hidasta, mutta tuloksekasta. Pensasaidan leikkuussa näkee tuloksen nopeasti.

Eihän pikkuruista aitaa tarvitsisi tietysti hoitaa työläästi, mutta haluamme itse kokeilla pärjääkö näin voimakkaasti muotoon leikatut kasvit Suomessa. Itse asiassa, olemme jo hankkineet lisääkin marjakuusia, mutta niistä kerron joskus myöhemmin lisää.

Pelargonit valmistautuvat jo talveen

Meillä kasvaa kuistilla kymmenen pelargoniaa (Pelargonium sp.), jotka kaikki ovat eri lajikkeita. Koska talvetamme pelargonit mökillä, niin aloitamme talveen valmistautumisen tässä elokuun alkupuolella. Kuistilla olevat kasvit saavat vielä kukkia täysillä kuukauden verran, mutta nyt on aika tehdä niistä uudet taimet ensi vuodeksi.

Pelargonit ovat kesän aikana kasvaneet niin suuriksi, että niiden talvettaminen on hankalaa. Suuret kasvit kuivuisivat talvella liian nopeasti ja koska ne kuitenkin lopettavat talveksi kukinnan, niin eipä ne näyttäisikään mitenkään erityisen viehättäviltä. Mikäli pelargonit uudistaisi pistokkaista vasta keväällä, niiden kukinnan alkaminen myöhästyisi ihan turhaan. Siksi  tämä on erityisen sopiva ajankohta pelargonien uudistamiselle.

Pistokkaiden ottaminen,

Jokaisesta kasvista otin pistokkaita, jotka laitoin aina yhteen ruukkuun. Pistokkaat otetaan mahdollisimman nuorista ja paksuista versoista. Ne on tietysti ne kaikkein runsaskukkaisimmat versot, mutta nyt ei muu auta. Verso pätkitään niin, että siihen jää 4-6 lehteä, joista alimmat poistetaan. Itse jätin vain kolme lehteä jäljelle, jotta lehtien haihduttaminen ei haittaisi juurtumista. Pistokkaisiin ei saa jäädä kukkia tai edes nuppuja ja aivan latvankin voi katkaista, jotta pehmeä kärkiosa ei alkaisi mätänemään.

niiden ruukutus

Pelargonin pistokkaat juurtuvat tosi huonosti vedessä, joten juurrutus pitääkin siksi tehdä aina mullassa. Hiekkapitoiseen multaan tehdään puikolla valmis reikä, johon pistokas työnnetään. Pistokkaalla ei siis kuulu työntää reikää multaan, sillä sen tyvi voi vaurioita liikaa ja siitä seuraa tietysti taas mätäneminen. Laitoin kotipelargonien pistokkaita kaksi ja harvempikasvuisten tuoksupelargonien pistokkaita kolme per ruukku. Sitten vähän vettä ja nimilappu paikoilleen.

ja juurrutus.

Pistokkaat saavat nyt juurtua pienoiskasvihuoneessa muutaman viikon. Niitä kastellaan tarvittaessa ja mätänevät lehdet poistetaan heti. Tuuletusluukkuja voi alkaa parin viikon jälkeen raottelemaan. Pienoiskasvihuone kuumenee auringossa nopeasti, joten se on sijoitettava varjoisaan kohtaan. Meillä pistokkaat juurrutetaan kasvihuoneen pöydän alla.

Nyt meillä on ihan oikeaakin laventelia

Kirjoitin eilen blogiimme violetin värisestä kesäkukkaryhmästämme, josta minulle tulee mieleen laventelipelto, vaikka kukkaryhmässä ei laventelia olekaan. Tavallisen laventelin oikea nimi on tähkälaventeli (Lavendula angustifolia), joka on monella tapaa hieno kasvi: se on yrtti, se tuo mieleen Ranskan, kukat ja lehdet ovat kauniin väriset ja kasvia koskemalla, siitä lähtee voimakas hyvä tuoksu.

Ostimme loppukesän kausikasviksi yhteen ruukkuun tupsulaventelia (L pedunculata), jonka kukat ovat hieman erilaiset kuin tähkälaventelin, mutta joka kukkii ilmeisesti pidempään. Siitä on jalostettu paljon eri lajikkeita ja kukkivana myytävät tanakat tupsulaventelit ovat kivan näköisiä patiokasveja.

Laventelit pitävät aurinkoisesta paikasta ja hiekkaisesta hieman kuivahkosta mullasta. Kuivumaan niitä ei kannata kukkivana päästää, mutta tänä kesänä kuivuus ei olekaan ollut mikään ongelma. Laventelit kannattaa sijoittaa siten, että niitä tulee hypisteltyä aina ohimennessä - muuten yksi tämän kasvin tärkeä ominaisuus jää kokonaan huomiotta.

Mutta mihin kummaan laventelia oikeasti voi käyttää? Voisiko joku kertoa, sillä minulla ei ole aavistustakaan.

Jaloangervot jaetaan keväällä (ja syksyllä)

Jaloangervoja (Astilbe sp.) meillä kasvaa vähän siellä ja täällä. Tämän kauniin jaloangervon olemme saaneet Seijalta, Pajassa ja puutarhassa -blogin kirjoittajalta. Se on keskikorkea ja kasvaattaa erittäin runsaasti kukintoja. Sitä voisi pitää ehkä kaikkein voimakaskasvuisempana jaloangervonamme, sillä siitä saisimme jakamalla jo vaikka kuinka monta uutta taimea, mutta ehkä jätämme sen vielä rauhaan.

Vanhan neuvon mukaan keväällä kukkivat kasvit jaetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat taas keväällä. Tällä perusteella jaloangervon jakamisaika on kevät. Me olemme kyllä jakaneet jaloangervoja syksyllä siitä syystä, että keväällä, kun kasvu lähtee käyntiin, niin uudet lehdet kasvavat täysin vaurioittumattomiksi ja kasvusto näyttää hyvältä kesällä. Jos jaloangervon jakaa keväällä, se kannattaa tehdä ennen kuin kasvu lähtee kunnolla käyntiin.

Jaloangervot kestävät hyvin myös leikkokukkina. Niitä voi yhdistellä toisten kasvien kanssa tai kerätä pelkkiä jaloangervon kukintoja ja lehtiä maljakkoon, sillä jaloangervon lehdistö on myös kaunis. Täytyykin ehkä tänään illalla tehdä kierros puutarhassa ja leikkiä floristia, kun viikonloppukin on tulossa.

Violetin värinen kesäkukkaryhmämme

Yksi kesäkukkaryhmistämme on talon seinustalla, pation vieressä. Paikka on paahteinen eteläseinusta, jossa kivijalan lisäksi myös kivetykseen varastoituu päivällä lämpöä. Kukkia pitääkin kastella päivittäin ja siinä meitä helpottaa pintamaahan upotettu tihkuletku.

Pyrimme tekemään ryhmästä mahdollisimman yksinkertaisen ja tasaisen näköisen. Eli vain paria kasvilajia kerrallaan ja tasaisesti koko matkan. Tänä vuonna siinä kasvaa siniverbena (Verbena rigida) 'Intensity' ja härmesalvia (Salvia farinacea) 'Sallyfan Blue'. Molempia kasvaa aika tiheästi, mutta erilaisesta kasvutavastaan johtuen, ne ovat hauskasti jakautuneet niin, että härmesalvi kasvaa tanakasti keskellä siniverbenoiden levittäytyessä sivuille päin.

Violetinsininen ryhmä tuo mieleen ranskalaiset laventelipellot, jossa myös laventelit kukkivat kapeina pitkinä riveinä. Ehkä tätä samankaltaisuutta ei huomaa kukaan muu.

Kuva: Wikimedia Commons, kuvaaja Linda Cronin, lisenssillä CC-BY-2.0

Saksankurjenmiekkoja ulkomailta

Olemme tilanneet joitakin kertoja saksankurjenmiekkoja (Iris germanica) Ranskasta Cayeux'n taimitarhalta. Cayeux on jalostanut kurjenmiekkoja yli 100 vuotta ja heiltä löytyykin satoja upeita lajikkeita. Kannattaa selata heidän nettisivujaan.

Eilen tulikin pahvilaatikkoon pakattuna taas muutamia meille uusia lajikkeita. Ne toimitetaan lehdet leikattuina ja ilman multaa. Maahan päästessään, ne kasvattavat nopeasti uudet juuret. Monesti syksyllä ostamamme kurjenmiekat ovat kukkineet jo seuraavana vuotena ja parin vuoden kuluttua niitä on jo päässyt lisäämään jakamalla.

Kasvien mukana tuli myös hyvät istutus- ja kasvatusohjeet. Tilaaminen Cayeux:stä onnistuu helposti ja voimme suositella sitä erityisesti niille, jotka haluavat kokeilla hieman erikoisempia lajikkeita. Toivottavasti joku suomalainen taimitarha ottaisi myös nykyistä laajemman valikoiman saksankurjenmiekkoja viljelyyn, sillä kokemustemme mukaan, Cayeux'n lajikkeiden kukkien koko on huomattavasti suurempi kuin Suomessa viljeltyjen kurjenmiekkojen kukat yleensä.

Näin ei saisi käydä: verenpisarassa marjoja!

"Verenpisarasta pitää poistaa kuihtuneet kukat, jotta se jaksaisi kukkia koko kesän" - joo, joo, tiedetään.

Osa verenpisaralajikkeista tuskin koskaan tekee marjoja, mikä ehkä johtuu jalostuksen myötä kehitetyistä kukista, jotka eivät enää pölyty kunnolla. Ainakin osa perinteisemmän näköisistä lajikkeista tekee vielä marjoja heti kun silmä välttää.

No meidän tapauksessa on turha syyttää kasvia, sillä myönnän, että heinäkuun puolivälin jälkeen en ole jaksanut poistaa siitä kuihtuneita kukkia. Viitseliäisyys vain lomaillessa herpaantui ja tässä on lopputulos. Mutta itse asiassa verenpisaran marjatkin näyttävät ihan kauniilta ja niitä näkee aika harvoin.

Ehkä kuitenkin pitää nyt käydä tuo kasvi läpi ja poistaa kaikki marjat. Voimakkaasti lannoittamalla se ehtinee vielä aloittaa kerran runsaan kukinnan ennen syksyn tuloa.

Jättiläisperennoja, osa 2: tähkäkimikki

Juttusarjani suurikokoisista perennoista jatkuu tällä kertaa tähkäkimikillä (Cimicifuga racemosa). Meillä oleva kasvi on ostettu yli kymmenen vuotta sitten Lepaan puutarhaoppilaitoisen taimitarhalta ja se on menestynyt meillä todella hyvin. Se on kaunis kasvi myös silloin kun se ei kuki.

Tähkäkimikki kasvattaa heti keväällä kauniit, moneen kertaan "haaroittuneet" lehdet. Lehdet ovat täysin vaakasuorassa asennossa, mikä tekee lehdistöstä ihan omanlaisensa muiden kasvien joukossa. Heinäkuun lopulla, kimikki kasvattaa korkeat kukkavarret ja niihin pitkät kukkatähkät. Kukkien väri on valkoinen ja niissä pörrää paljon mehiläisiä ja kimalaisia.

Tähkäkimikki jää varmaan helposti hankkimatta taimimyymälästä monien muiden kasvien joukosta. Nyt kun se kuitenkin meillä on, niin ei siitä hentoisi luopua. Se on helppohoitoinen, sitä eivät vaivaa mitkään kasvitaudit ja tuholaiset ja se kukkii kauniisti oli kesä sitten helteinen tai viileä. Se on myös aika tukevavartinen, joten se ei hätkähdä pienistä tuulistakaan. Me olemme laittaneet tähkäkimikin perennaryhmän takaosaan, josta sen korkea kukinnot nousevat hyvin esille.

Lue myös

• Jättiläisperennoja, osa 1: mustapäivänhattu
• Jättiläisperennoja, osa 2: kirahvikukka

Omenarupi tykkää sateisesta kesästä

Meillä on kaksi satoa tuottavaa omenapuuta ja yksi vielä melko pieni omenapuun taimi. Alueellamme omenapuut kukkivat jotenkin synkronissa. Ne kukkivat täysillä joka toinen vuosi ja joka toinen vuosi kukinta on vähäisempää. Meidän puilla menee samalla tavalla, mutta eri rytmissä. No joka tapauksessa, vaikka kukkia olisi vähänkin, niin omenoita tulee ihan riittävästi. Osa omenoista pitää aina kärrätä jätelavalle.

Siirtolapuutarhassa on joka pihassa vähintään yksi omenapuu ja koska kyse on täysin harrastustoiminnasta, ei omenapuidenkaan tauteja ja tuholaisia torjuta mitenkään. Pahimmat sienten aiheuttamat omenan kasvitaudit ovat omenan muumiotauti (Monilinia fructigena) ja omenarupi (Venturia inaequalis). Tänä vuonna kun on ollut todella sateista, omenarupi on pärjännyt mainiosti. Harrastajien ei kannata yrittää torjua rupea paitsi istuttamalla uusia puita sellaisista lajikkeista, jotka eivät ole kovin arkoja ruvelle.

Omenaruven elinkierto on yksinkertaisesti kuvattuna tällainen:

1. Omenarupea aiheuttava sieni talvehtii maahan pudonneissa lehdissä.
2. Keväällä sieni muodostaa mätäneviin lehtiin itiöitä, jotka lentävät tuulten mukana uusiin omenan lehtiin. Itiöt itävät lehdillä ja alkavat kasvaa lehdessä. Tämän voi nähdä lehdissä aavistuksen tummempina laikkuina.
3. Kesällä sieni muodostaa itiöitä lehtien pinnoille, joista ne muun muassa sadeveden mukana lentävät kehittyviin omenan raakileisiin. Itiöt itävät hedelmän pinnalla, ja siihen kohtaan muodostaa myöhemmin rupilaikku.

Omenarupi on lähinnä ulkonäköhaitta, eikä rupisia omenoita voi myydä. Rupi ei oikeasti pilaa hedelmää, mutta joskus rupilaikku halkeaa, ja sitä kautta voi tunkeutua hedelmiä pilaavia kasvitauteja omeniin. Mikäli hedelmä näyttää muuten hyvältä, voi sen ihan hyvin syödä tai mehustaa.

Persiljaa kesäkukkaryhmän reunuksena

Pidämme todella kesäkukista. Puutarhassamme on kaksi kukkapenkkiä varattu pelkille kesäkukille ja lisäksi niitä on sekä ruukuissa, että perennaryhmissä. Kesäkukkaryhmillä on monia kivoja ominaisuuksia: ne kukkivat yleensä pitkään, kukkaryhmän saa tehtyä joka vuosi eri näköiseksi ja sekaistutuksissa jotkut kasvit aina paikkaavat sinä vuonna huonommin kasvavat kasvit.

Näin Lepaan puutarhaoppilaitoksessa Lepaa 2010 -näyttelyssä mielestäni hienon kesäkukkaistutuksen, jossa ei ollut juurikaan kukkivia kasveja. Koko ryhmä oli väriltään vihreä, mutta lehtimuodot ja korkeuserot tekivät siitä mielenkiintoisen. Hieman tätä samaa tunnelmaa haimmekin tänä vuonna yhdessä kukkaryhmässämme. Siihen kyllä tuli myös kukkivia kasveja, mutta myös monia täysin lehtikesäkukkia. Esittelen kukkaryhmän täällä joskus myöhemmin.

Lepaan puutarhaoppilaitoksen vihreä kesäkukkaryhmä, 

josta keksimme käyttää persiljaa tänä vuonna omassakin ryhmässämme.

Joka tapauksessa yksi huomiota herättävin elementtin on persilja reunus. Koko istutus on ympäröity tavallisella kähäräpersiljalla (Petroselinum crispum). Esikasvatimme taimet kennossa ja istutimme ne 10-15 senttimetrin välein. Vaikka ryhmä on muuten aika sekava monine lehtimuotoineen, yhtenäinen reunakasvi mielestäni vähän kokoaa sitä rauhallisemmaksi. Lisäksi kähäräpersilja on tosi nätti reunakiviä vasten.

Ja on persiljasta vielä muutakin iloa. Usein ohikulkiessa siitä tulee napsaistua lehti suuhun.

Tältä näyttää meidän persiljareunuksemme.

Lepaa 2012 -näyttely muuten pidetään tänä vuonna 16.-18. elokuuta ja siellä kannattaa poiketa, vaikka ei työskentelisikään puutarha-alalla.

Uusi kultakärsämömme 'Moonshine'

Kirjoittelin viikko sitten kultakärsämöstä (Achillea filipendula). Kultakärsämö on minusta Suomessa ihan liian vähän käytetty perenna.

Meillä on kasvanut perennapenkissä jo monta vuotta tavallinen kultakärsämö, joka on kaunis, mutta hieman turhan korkeakasvuinen. Koska yksittäinen kasvi on kooltaan aika pieni, jaoimme sen taannoin kolmeen osaan. Siitä se ei näyttänyt tykkäävän, vaan on juronut pienenä pitkään. Nyt se viimein alkaa olla taas riittävän suuri, jotta se näyttää taas koristeelliselta.

Kultakärsämö 'Moonshine' on vaaleamman keltainen kuin t

avallinen kultakärsämö ja sillä on harmaat lehdet.

Näimme tässä jokin aika sitten eräässä taimimyymälässä myytävänä kultakärsämön Moonshine-lajiketta. Sen lehdet ovat harmaat, kasvu matalampi, kukat vaaleamman keltaiset ja yksittäiset kukat suuremmat kuin tavallinen kultakärsämö. Nyt kun näimme sen alennusmyynnissä, niin hankimme kaksi taimea. Toivottavasti se pysyy yhtä matalana kuin nämä taimet.

Suurikukkaisin pallohortensialajike: 'Annabelle'

Jalohortensiat (Hydrangea macrophylla) ovat eteläisemmissä maissa ehdottoman tärkeitä puutarhakasveja. Niissä on suuret näyttävät kukinnot ja niitä on saatavana hyvin monissa eri väreissä. Suomessa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta voidaan kasvattaa jalohortensioita vain ihan eteläisimmässä Suomessa. Mutta pallohortensia (H. arborescens) korvaa hyvin jalohortensia puuttumisen.

Pallohortensiasta on yleisesti myynnissä kahta lajiketta: Annabelle ja Grandiflora. Nimestään huolimatta 'Grandiflora' on näistä se pienikukintoisempi. Suosittelemme ehdottomasti hankkimaan 'Annabellen', sillä sen kukinnot ovat kauniin vihertävänvalkoiset - kermanvalkoiset ja kukinnot huomattavan suuret. 

Kiitos Karimaan puutarhalle, joka alunperin selvitti meille kumpi lajikkeista oli se suurikukkaisempi.

Pallohortensia kukkii saman vuoden versoilla ja se kannattaa leikata alas joka kevät. Me leikkaamme sen noin kymmenen sentin tapeille, mutta parhaimmat versot kasvavat ihan maan rajasta, joten ei haittaa, vaikka jänikset parturoisivat sen talvella kokonaan.

Kesän mittaan versot kasvavat yli metrin pituisiksi ja ne kannattaa tukea hyvissä ajoin. Koska kasvu on voimakasta, pallhortensiaa kannattaa lannoittaa useita kertoja kesässä. Se on myös kauniimpi kun lehdet ovat hyvin voivia ja tumman vihreitä.

Latvoihin muodostuvat  jopa 30 senttimetriä halkaisijaltaan olevat kukinnot ovat painavia ja voimakas tuuli tai sadekuuro kaataa tukemattomat versot. Ukkosmyrkyssä ei auta edes tuennat, vaan versot katkeilevat helposti poikki. Kun kukinnot alkavat olla juuri "valmiita" eli Etelä-Suomessa juuri nyt, niin kannattaa heti alkaa niistä nauttimaan. Yksikin rajuilma ja kasvi näyttää täysin mukiloidulta.

Pallohortensia tekee vanhemmiten uusia taimia parinkymmen sentin päähän tyvestä. Ne kannattaa ottaa erilleen ja antaa heti eteenpäin. Minusta pallohortensia on kaunein silloin, kun myös pensas on kukintojen tapaan pyöreä ja pallomainen.

Minnan mansikkasalaatti

Tämä ei ole ruokablogi, eikä meidän ruoanlaittotaidoillamme sellaista pidettäisikään. Laitan kuitenkin yhden kirjoituksen juuri kokeilemastamme jälkiruoasta, joka tekeminen alkoi Ansaitut pullakahvit -blogin innoittamana.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä! Mansikan maku tulee hienolla tavalla esiin tässä jälkiruoassa. Valmistusohje löytyy tuosta yllä olevasta linkistä.

Omenapuun kasvatusprojekti, vaihe 1: perusrunko

Omenapuun kasvatus on pitkäjänteistä hommaa. Usein ei tule ajatelleeksi, että jo pelkästään ostettavan taimen kasvatus on vienyt monta vuotta ja sisältää monia käsin tehtäviä työvaiheita.

Yritän tässä kirjoitussarjassa kuvata minkälaisia vaiheita omenapuun taimen kasvuksessa on. Tämä on toki harrastajamaista ja lopputulos ei ole I-luokan taimen kaltainen ja siksi suosittelenkin ostamaan aina valmiin, laadukkaan omenapuun taimen.

Toivottavasti, kaikki menee nappiin eikä projekti tyssää taimen kuolemiseen kesken kaiken.

Omenapuun kasvatus alkaa perusrungon kasvattamisesta.

Mikä perusrunko?

Omenapuun perusrunkoon kuuluu juuret ja varren alaosa. Se kasvatetaan aina erikseen ja siihen myöhemmin vartetaan jaloverso, joka on sitä varsinaista syötävää lajiketta kuten Melba, Valkeakuulas, Huvitus jne.

Omenapuita kasvatetaan erilaisilla perusrungoilla ja se mainitaan aina myytävien kasvien nimilapussa. Perusrungon lajike vaikuttaa kuinka suureksi omenapuu kasvaa ja kuinka aikaisin se alkaa tuottamaan satoa.

Suurikokoisimmat puut tuottaa Antonovkan siemenistä kasvatetut, YP ja A2 perusrungot. Pienempiä puita ja satoa aiemmin tuottavat niin sanotut kääpiöivät perusrungot kuten B9, MTT 1, MTT 2 ja MTT 3. Kaikkein hillittykasvuisimmat perusrungot ovat jopa turhankin vaativia kotipihaan, sillä puut pitää tukea koko puun lyhyen eliniän ajan ja lisäksi ne eivät kunnolla pärjää ilman keinokastelua.

Oma perusrunkoviljelmämme

Monta vuotta sitten meiltä jänikset söivät kokonaan yhden istuttamamme omenapuun taimen. Puusta jäi pelkkä perusrunko jäljelle ja ajattelin säästää sen, sillä muistimme sen olevan MTT 3 -lajiketta . Olen kasvattanut sitä muoviruukussa näin.

1. Perusrunko istutetaan ruukkuun aina siten, että ruukku on vain puolillaan täynnä multaa.
2. Juurenniskassa on aina kuoren alla silmuja, joista muutamista kasvaa uusia versoja. Kasvia on lannoitettava, jotta versot kasvavat nopeasti.
3. Kun versot ovat parin-kolmenkymmenen sentin pituisia, ruukku täytetään mullalla kokonaan. Tavoitteena on, että versojen alaosiin alkaa kasvaa omia juuria. Multa on pidettävä kosteana, jotta nuoret juuret eivät kuolisi kuivuuteen.
4. Seuraavana vuonna kasvin otetaan pois ruukusta ja versot katkaistaan mahdollisimman läheltä alkuperäisin perusrungontyngän juuren niskaa.
5. Ne versot joihin on kasvanut juuria, laitetaan jatkokasvatukseen.

Tein siis tänään näin

Perusrunkomme oli kasvattanut kaksi vahvaa versoa ja yhden uuden. Toivoin, että edes yksi verso olisi kasvattanut omia juuria, jotta voisin yrittää taas uuden omenapuun kasvatusta. Juurtumista ei voi nähdä päällepäin, vaan sekä juurtumattomat, että juurtuneet versot kasvavat tässä vaiheessa yhtä voimakkaina.

Otin kasvin pois ruukusta ja poistin paakun yläosan mullan kokonaan. Kolmesta versosta yksi oli kasvattanut yhden vahvan juuren. Heitin nuo kaksi muuta juuretonta versoa pois, vaikka olisihan ne voinut jättää kiinni emokasviin kasvattelemaan juuria vähän myöhemmin.

Vain yksi kolmesta versosta oli kasvattanut oman juuren. 

Se pääsi jatkokasvatukseen.

Leikkasin juuren kasvattaneen verson varovasti irti ja istutin emokasvin takaisin ruukkuun ja multaa siis laitoin ruukkuun vain puolilleen. Kasvi varjoisaan paikkaan vain toipumaan ja puhkaisemaan uusia silmuja tulevia vuosia varten.

Ruukutin uuden kasvin hyvään multaan, johon sekoitin uutta lannoitettua turvetta ja vähän tavallista puutarhamaata. Leikkasin kasvin rajusti, jotta se ei haihduttaisi itseään hengiltä. Lisäksi nyt ensimmäisinä päivinä kasvi saa toipua varjossa sisällä, sillä ulkona on nyt aika helteistä ja tuulista. Loppukesäksi se pääsee kuitenkin kasvihuoneeseen kasvattelemaan uudet lehdet sekä vahvemman juuriston.

Uusi perusrunko saa nyt toipua sisällä viileässä muutaman päivän

ennen kuin siirrän sen kasvihuoneeseen kasvamaan.

Lue lisää:

• Omenapuun kasvatusprojekti, vaihe 2: varttaminen

Sinisarjat kasvavat ahtaassa

Kaupunkien kukkaistutuksissa on perinteisesti käytetty paljon sinisarjoja (Agapanthus praecox). Ne ovat monivuotisia kasveja, jotka talvetetaan valoisassa, mutta viileässä kasvihuoneessa ja istutetaan puistoihin vasta kesäkuun alkupuolella. Ne ovat siis aika työläitä kasveja, mutta niitä on pidetty niin kauniina, että kasvatus on ollut vaivan arvoista. Sinisarjat alkavat usein kukkia vasta heinäkuussa, mutta onneksi lehdistö on kaunis aina.

Meillä on kolme erilaista sinisarjaa: yksi leveälehtinen sinikukkainen, yksi kapealehtinen sinikukkainen ja yksi kapealehtinen valkokukkainen. Vain valkokukkaisesta tiedämme lajikkeen ja se on Whitney. Vanhin kasvimme on Suomessa se perinteisin eli sinikukkainen ja leveälehtinen muoto. Meillä se on kukkinut kesässä vain yhden kerran, joskin kukinta kestää viikkoja. Olemme yrittäneet etsiä lajiketta, joka tekisi kukkia koko kesän ajan ja siksi hankkineet nämä pari muuta sinisarjaa. Vielä emme osaa sanoa onko kumpikaan näistä uusista sinisarjoista ns. jatkuvakukintainen lajike.

Sinisarja 'Whitney'

Sinisarja kannattaa kasvattaa ahtaassa ruukussa, jolloin se innostuu kukkimaan. Kun ruukku jää todella sille liian pieneksi, ei sitä välttämättä kannata istuttaa suurempaan ruukkuun. Riittää että sahaa kevättalvella paakusta jonkin verran pois ja istuttaa kasvin takaisin samaan ruukkuun. Näin se saattaa alkaa kukkia jo heti seuraavana kesänä.

Talveksi sinisarjalle on löydyttävä viileä ja valoisa paikka, muuten kukkia on turha odottaa. Sitä kastellaan harvoin, mutta keväällä valon määrän lisääntyessä ja lämpötilan noustessa kastelua ja varsinkin lannoitusta lisätään.

Jos sinisarjalle ei löydy talvetuspaikkaa, kannattaa ostaa sinisarja keväällä "valmiina" kasvina eikä pelkkiä juurakoita. Pelkistä juurakoista kasvattamalla sinisarja ei todennäköisesti kuki vielä ensimmäisenä kesänä vaan keskittyy kasvattamaan juuria ja lehtiä. Kukintaa varten kasvi täytyy talvettaa seuraavaan vuoteen.

Viinirypäleet kasvavat

Kasvihuoneemme kolmessa nurkassa kasvaa viiniköynnökset. Ne ovat aitoviinejä (Vitis vinifera), eli samaa lajia kuin kaupassa myytävätkin viinirypäleet. Aitoviinit ovat hieman arempia kuin viiniköynnökset, joihin on jalostettu muita kestävämpiä viiniköynnöslajeja.

Viiniköynnöslajikkeemme ovat Dr. Schmidtman (vihreät marjat), Frankenthaler (siniset marjat) ja Siegerrebe (punaiset marjat). Ne kaikki ovat selviytyneet hieman eri tavoin. 'Dr. Schmidtman' on aiempina vuosina ollut voimakaskasvuisin ja sen versot talvehtivat parhaiten. Se on tehnyt satoa käytännössä joka vuosi. 'Frankenthalerin' versot talvehtivat ensimmäistä kertaa kohtuullisesti vasta viime talvena ja tänä kesänä tämä lajike on ollut ehkä kaikkein voimakaskasvuisin. 'Siegerrebe' on kasvanut keskinkertaisesti. Sen lehdistö on vaalean vihertävä, ja näyttää typen puutteesta kärsivältä vaikka sitä kuinka lannoittaisi. Se teki viime vuonna ensimmäiset rypäleensä.

Ajatuksena alun perinkin oli kasvattaa viiniköynnökset kasvihuoneen seiniä ja kattoa pitkin vaakasuoraan viritettyjä metallilankoja pitkin. Mielikuvissa oli samaan suuntiin kasvavat vanhat viiniköynnösten oksat, joista riippuu alaspäin kypsyviä rypäleitä. Nyt ensimmäistä kertaa tuo mielikuva alkaa toteutua. Versothan ovat vielä nuoria, mutta rypäleet näyttävät kauniilta, kun ne riippuvat versojen alapuolella ja viiniköynnöksen lehdet taas kurottautuvat ylöspäin. Jouduin kuitenkin vähän selvittelemään rypäleitä lehtien lomasta, jotta ne kääntyivät roikkuvaan asentoon.

Laitan myöhemmin lisää kuvia kun rypäleet alkavat olla kypsiä. Olen aina yhtä innoisssani tästä kasvista ja viiniköynnös kuuluukin ehdottomasti top 10 -listaani.

Milloin on paras pionien jakamisaika?

Pionit (Paeonia sp.) ovat rauhaa rakastavia kasveja, jotka eivät tarvitse eivätkä pidä juuriston häirinnästä. Joskus niitäkin on pakko kuitenkin nostaa ylös. Jotta pionit eivät liikaa "häiriintyisi" nostamisesta ja mahdollisesta jakamisesta, se on syytä tehdä oikeaan aikaan.

Vaikka taimimyymälöistä ostettuja astiataimia voi hyvin istuttaa maahan mihin aikaan tahansa, ei pioneja kuitenkaan saisi nostaa maasta kuin vasta syksyllä. Pionit kasvattavat juuria parhaiten syksyllä, joten mikäli pionien nostamisen tekee väärään aikaan, kasvi ei tahdo vielä kasvattaa uusia juuria, mutta lehdistö tarvitsisi kuitenkin vielä vettä.

Kiinanpionilajike White Cap täydessä kukassa.

Omakohtaisia kokemuksia väärästä istutusajankohdasta

Meillä on kokemusta eri istutusajoista. Olemme hankkineet pionien jakotaimia ulkomailta syksyisin. Ne toimitetaan pelkkinä juurakon paloina, joissa ei ole lainkaan multaa. Kun ne istuttaa loka-marraskuussa maahan, ne juurtuvat hyvin ja voivat jopa kukkiakin seuraavana vuotena ensimmäisen kukan. Juuri koskaan juurtumisessa ei ole ollut mitään ongelmaa.

Viime vuonna jouduimme uusimaan kiinanpionipenkkimme, sillä viereinen syreeniaita oli kasvattanut paksun juurimassan pionimaahan. Otimme riskin ja nostimme elokuussa hyvin voivat pionit suurilla paakuilla yhden vuorokauden ajaksi kasvihuoneen varjoon. Kunnostimme penkin: ensin syvän kuopan pohjalle yhtenäinen juuriestematto ja sen jälkeen paksu kerros käsin kivistä ja juurista seulomaamme maata, johon lisäsimme turpeeseen imeytettyä hevosenlantaa, kalkkia ja lannoitetta. Sitten vain kasvit varovasti takaisin, lehdistön leikkaus keveämmäksi, jotta kasvit eivät turhaan haihduta ja loppu kesän huolehdimme kastelusta.

Pionit kestivät siirron hyvin, mutta tänä kesänäpä ei juuri kukkia tuossa pionimaassa näkynyt. Periaatteessa ei pitäisi tehdä yleistystä pionien sopivasta nostoajankohdasta yhden kokemuksen perusteella, mutta tässä pionipenkissä on kuitenkin parisenkymmentä eri lajiketta. Syksy mainitaan ainoaksi sopivaksi siirtoajankohdaksi myös monissa kirjoissa, eli ei tämä pelkästään meidän mielipide ole.

Pioni kannattaa istuttaa kohopenkkiin siten, että kasvupiste jää 3-5 senttimetrin syvyyteen. Talveksi pionin päälle muotoilemme sorasta aina pienet kummut juurakon päälle. Tämä suojaa silmuja ja estää jäälammikon muodostumista juurakon päälle. Keväällä on kiva varovasti poistella sormella soraa ja seurata milloin silmut lähtevät puhkeamaan.

Syksyllä istutettuja pioneja, joiden tyville on tehty sorasta kumpareet, 

estämään talvimärkyyttä. Teemme sorakumpuja myös vanhempienkin pionien tyville.

Pionien jakaminen

Pionia myös lisätään jakamalla. Samalla kun kasvin kerran nostaa ylös, kannattaa paakku puhdistaa monivuotisista rikkakasveista karistelemalla multa juurakoiden ympäriltä. Paljaista juurakoista näkee hyvin, mistä kohtaa pionit kannattaa jakaa.

Jos ei halua liikaa häiritä pioneitaan, kannattaa juurakko jakaa vain pariin kolmeen osaan, tai ottaa juurakosta vain pari pientä juurakonpalaa erikseen kasvamaan. Toisaalta isoja paakkuja taimistoilla jaetaan hyvinkin pieniin kappaleisiin, mutta se tietää taas vuosikausien odottelua ennen kuin pionit ovat edes jonkin verran näyttävän kokoisia.

Taimistolta ostettuja paljasjuurisia pionien jakotaimia, 

joita voi istuttaa loka-marraskuussa.

Varo siirtämästä pionien viruksia!

Pionien juurakoita rikottaessa kannattaa varoa siirtämästä kasvitauteja. Pioneita vaivaavat yleisesti virustaudit, jotka tunnistaa kasvin lehdissä olevista vaaleista selkeistä renkaista tai kirjavuuksista. Sairastunutta kasvia ei voi kotioloissa enää saada terveeksi, mutta ei pioni viruksista kovasti kärsikään. Mekään emme ole heittäneet virustautisia pioneja pois. 

Virukset voivat siirtyä esimerkiksi kun jakaa terveitä ja sairaita kasveja samoilla oksasaksilla, puukolla tai lapiolla. Siksi kannattaakin ensin jakaa terveet kasvit ja vasta sen jälkeen sairaat. Työvälineet kannattaisi jaksaa pestä aina eri kasvien välillä. Viruksia ei kuitenkaan liikaa kannata pelätä. Käytännössä terveet pionit voivat pysyä terveinä vaikka puutarhassa jokunen sairaskin pioni kasvaisikin.

Jättiläisperennoja, osa 2: kirahvikukka

Kirjoitin aiemmin, että ihastuimme muutama vuosi sitten Tommolan tilalla kahden suurikokoisen perennan yhdistelmään. Nyt molemmat noista perennoista alkaa olla tavoitellussa korkeudessa ja ne ovat esittelemisen arvoisia.

Toinen kasveista on siis kirahvikukka (Cephalaria gigantea). Se kasvaa yli 2,5 metriä korkeaksi ja tekee haaroittuneiden versojen päihin vaalean keltaisia mykerökukkia. Jos kasvi olisi yhtään matalampi, sen kukinta ei varmaan riittäisi koristekasviksi. Kirahvikukan korkeakasvuisuuden takia se on oikeasti näyttävä perenna. Lisäksi kasvi näyttää harvalta ilmavalta ja harvalta, joten se ei peitä näkyvyyttä. Tuuli keinuttelee tämänkin kasvin korkeita versoja, mikä lisää sen koristeellisuutta. Kirahvikukka on tuettava, mutta tuki voi olla melko matala ja huomaamaton.

Lue myös

• Jättiläisperennoja, osa 1: mustapäivänhattu

Takuuvarma kesäkukka: mustasilmäsusanna

Kesäkukkaistutusten hyvä puoli on se, että joka vuosi voi samassa kohtaa puutarhaa kasvattaa ihan eri kasveja. Uusia kasvilajeja on kiva kokeilla, mutta jos niitä käyttää liian paljon ja kesästä tulee tämän kesän tapaan viileä ja sateinen, voi kukkaistutukset näyttää aika vaatimattomilta. Tämän takia kannattaa istutuksissa suosia myös tuttuja ja hyväksi todettuja kasveja. Meillä yksi sellaisista on mustasilmäsusanna (Thundbergia alata).

Mustasilmäsusanna on yksivuotinen köynnöskasvi, jota on saatavissa oranssina ja valkoisena. Myynnissä on myös punakukkainen Arizona Darkred -lajike, mutta en ole vielä päässyt näkemään onko se niin punainen kuin mainoksissa kerrotaan.

Mustasilmäsusannaa on helppo kasvattaa siemenestä, mutta kaikki eivät tiedä, että parhaat lajikkeet on pistokaslisättyjä. Monet kasvihuoneviljelmät käyttävät nimenomaan näitä pistokaslisättyjä lajikkeita, jotka ovat komeampia kuin siemenestä lisättävät. Ne ovat voimakaskasvuisempia ja isokukkaisempia. Tämän takia mekään emme kasvata mustasilmäsusannaa siemenistä.

Koska mustasilmäsusanna on köynnöskasvi, joka itse kiipeää kiertymällä ohuen tuen ympärille, sille voi viritellä ohuet narut tai bambutikut tueksi. Se ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tukea, vaan sopii hyvin esimerkiksi monilajisiin kesäkukka-amppeleihin ja ruukkuistutuksiin. Minusta mustasilmäsusannan lehdet eivät ole mitenkään erityisen kauniit, joten senkin takia suosittelen sekaistutuksia. Kuvassa mustasilmäsusannan kukat tulevat lankaköynnöksen (Muehlenbeckia complexa) versojen joukosta.

Iloa kärsimyskukasta

Kärsimyskukalla (Passiflora incarnata) on niin kauniiksi kasviksi aivan liian surullinen nimi, joka viittaa moniin kukassa nähtyihin uskonnollisiin symboleihin kuten:

• lisäteriö viittaa orjantappurakruunuun,
• viisi verho- ja terälehteä kymmeneen opetuslapseen,
• viisi hedettä kristuksen haavoihin,
• kärhet ruoskiin
• lehdet Kristuksen syyttäjiin
• jne.

Tästä huolimatta kärsimyskukka on suositeltava hankinta kesäköynnökseksi. Se kasvaa nopeasti, lehdet ovat kauniin tumman vihreät ja liuskoittuneet ja tuollaisia kukkia näkee harvoin.

Ostimme kärsimyskukan taimen alkukesällä kasvihuoneeseen ja siellä se levittäytyy yhä laajemmalle viiniköynnösten lehtien suojassa ja avaa sieltä täältä lehtien lomasta yksittäisiä kukkia. Yksittäinen kukka ei kestä kuin 1-2 päivää, mutta aina niitä on avautumassa.

Yritämme juurruttaa siitä pistokkaan, jonka talvetamme mökillä. Kärsimyskukka tarvitsee ilmeisesti viileän kauden talvella, ennen kuin se alkaa kukkimaan.

Mikäli kesä olisi ollut yhtään lämpimämpi, luulisin, että kärsimyskukkamme olisi jo paljon suurempi kuin nykyään.

Mehiparta kukkii vain kerran

Yleisimmin kattomehitähtenä tunnettu, mutta nykyisin oikealta nimeltään mehiparta (Jovibarba sobolifera) on kivikkokasvi, joka kasvaa puutarhan kuivimmissakin paikoissa. Se ei tarvitse edes kasvualustaa, vaan sille riittää joku sopiva kivenkolo, jossa pieni ruusuke pysyy paikoillaan.

Sitä lisätään pienistä palleromaisista sivuruusukkeista, jotka irtoavat helposti emokasvista. Me olemme tökkineet niitä matalan kivimuurin rakosiin, jossa ne ovat menestyneet hyvin. Joka vuosi osa ruusukkeista kasvattaa parikymmensenttisen kukkavarren, jonka jälkeen ruusuke kuolee. Tästä ei ole mitään haittaa, sillä ruusukkeen ympärille on jo kasvanut kymmeniä pieniä sivuruusukkeita.

Ainoa hoitotoimenpide, jota mehipartojen takia pitää tehdä, on haravoida nurmikolle tipahtaneet pikku ruusukkeet pois. Ne varmaan menestyisivät myös nurmikossa, mutta sitä me emme taas halua.

Omia kypsiä tomaatteja

Mikä voisikaan maistua paremmalta kuin itse kasvatetut tomaatit (Solanum lycopersicum). Olemme vähentäneet tomaattien viljelyä, sillä ne eivät kasva ruukuissa niin hyvin kuin toivoisimme. Ehkä se johtuu automaattisesta kastelujärjestelmästämme, joka kastelee pelkällä vesijohtovedellä. Vaikka silloin tällöin annamme kastelukannulla vahvaa ravinneliuosta, ei se näytä riittävän tomaateille koko kesäksi, vaan kasvu tyrehtyy heinäkuun lopulla. Satoa olemme siitä huolimatta saaneet aina hyvin.

Tänä vuonna kasvihuoneessa onkin vain yksi tomaattikasvi. Se on Miniboy-lajiketta, eli kasvi on pienikokoinen ja sopii siksi ruukkuun. Nyt suurin osa hedelmistä on kypsiä, mutta ei niitä ihan vielä voi kerätä, vaan niistä pitää nauttia ensin silmillä.

Ja totta puhuen, silmillä niistä kannattaa nauttiakin, sillä hedelmissä on niin paksut kuoret! No onhan ne itse kasvatettuja ja kyllähän kuoren saa hampailla rikki, mutta olen minä paremmankin makuisia tomaatteja joskus syönyt. :)

Luonnonvarainen rantakukka puutarhassa

Pihassamme ei kasva montaakaan sellaista kasvilajia, jota ei puutarhurit olisi aikojen saatossa jalostaneet "paremmaksi". Johtuukohan se taustastamme, mutta arvostamme puutarhurien tekemää vaikeaa jalostustyötä, jolla on saatu kukkia edes hieman näyttämmiksi tai erivärisiksi. Monien lajikkeiden historia tunnetaan hyvin ja kasvit saavat lisäarvoa joskus pelkän hauskan lajikenimensäkin perusteella.

Rantakukkamme (Lythrum salicaria) on ihan suomalaista alkuperää. Olen sen muutama vuosi sitten ottanut yhdestä ojanvarresta, jossa kasvoi kymmeniä metrejä pitkä rantakukkakasvusto ja joka silloin oli täydessä kukassa.

Meidän rantakukkamme on omenapuun varjossa. Se kukkii vuosittain, mutta ei kuitenkaan yhtä runsaasti kuin jos se olisi täydessä auringonpaisteessa. Varjossa maa pysyy kuitenkin kosteampana, sillä enää se ei saa nauttia vieressä virtaavasta ojasta. Rantakukka ei välttämättä tarvitse mitään erityisen kosteita oloja, sillä olen nähnyt paljon hyvin voivia kasveja aurinkoisissakin kukkapenkeissä.

Rantakukkaa on myös jalostettu ja siitä myydään muun muassa vaaleanpunakukkaista lajiketta. Joskus olen nähnyt rinnakkain jotain lajiketta ja oletettavasti ihan supisuomalaista rantakukkaa ja niiden välinen ero oli tosi pieni. Kukkien sävyeroa ei olisi huomannut, jos ne eivät olisi kasvaneet rinnakkain. Kooltaankin ne olivat samanlaisia. Tämä ei tietysti poissulje sitä, että jossain päin maailmaa kasvaisi se kaikkein hienoin lajike rantakukasta, joka pitäisi löytää pieneen puutarhaamme. ;)

Pienikokoiset kärhöt perennapenkeissä

Kärhöt (Clematis sp.) on hyvin monimuotoinen kasvisuku, josta löytyy perennoja, puuvartisia köynnöksiä, sekä suuri ja pienikukallisia lajeja- ja lajikkeita. Lisäksi on olemassa myös ikivihreitä kärhöjä, mutta ne ikävä kyllä eivät Suomessa menesty. Meillä monet kärhöt kasvavat joko omenapuun tai jonkun pensaan kyljessä, josta ne saavat luonnollista tukea. Yksi kärhö on kuitenkin laitettu perennojen joukkoon.

Lajikenimeltään Hendryetta-niminen kärhö on pienikokoinen, jota suositellaan jopa ruukkuihin oleskelualueelle. Mikäli sen versot paleltuvat, kasvattaa se nopeasti uudet, sillä kooltaan se on noin puolitoista metriä korkea. Laitoimme sille tueksi kaupasta ostetun valmiin pajukartion, joka näyttää toimivan hyvin tukena. Vaikka kasvi muuten pysyy melkeinpä kokonaan tukikehikon sisällä, kukat ojentautuvat sen yläosasta näkösälle.

Matalan 'Hendyetta'-kärhön hyviä puolia ovat sopivasti silmien korkeudella olevat kukat sekä se, että sopivan sirokasvuisena se sopii hyvin muiden kasvien joukossa kasvatettavaksi. Kärhöjen hieman ikävä puoli on se, että lajeja ja lajikkeita on liian paljon, eikä pienessä pihassa voi kasvattaa kuin pientä kärhökokoelmaa, varsinkaan jos haluaa kasvattaa samalla myös muita kasveja.

Suomalaisten kärhöharrastajien kannalta on hienoa, että virolainen Uno Kivistik teki elämäntyön kärhöjen jalostajana, jonka jalosteista, mm. 'Valge Daam', saamme nykyään nauttia. Uno Kivistikin perustama taimitarha on edelleen toiminnassa ja toiveena olisi joskus päästä vierailemaan siellä.

Jättiläisperennoja, osa 1: mustapäivänhattu

Vierailimme muutama vuosi sitten Tommolan tilalla, joka on kyllä suosittelemisen arvoinen paikka erityisesti kirsikoiden kypsymisen aikaan. Oikea ammattimainen kirsikkaviljelmä Suomessa ja vieläpä noinkin pohjoisessa on todella ainutlaatuista. Kirsikkaviljelmän lisäksi heillä on taimitarha ja muun muassa suuri perennanäytemaa.

Näimme siellä kaksi "jättiläisperennaa" vierekkäin ja ihastuimme niiden yhdistelmään. Ja pitihän ne tietysti saada myös omaan pihaan. Ensimmäinen niistä on mustapäivänhattu (Rudbeccia occidentalis). Se kasvaa reilusti yli kaksi metriä korkeaksi ja sillä on todella omituisen näköiset kukat. Kukkien terälehdet puuttuvat ja niiden sijassa kukkaa kehystää vain vihreät verholehdet. Kukinto on tummanruskea pötkylä, joka kasvaa pituutta vanhetessaan. Kukinnot huojuvat versojen kärjissä, joten niitä joutuu pakostakin "ihailemaan" alaviistosta katsoen.

Kuvasta ei saa ihan oikeaa käsitystä miltä mustapäivänhattu näyttää, sillä kukintoja tulee katsottua  aina alaviistosta.

Pidän suurikokoisista perennoista jo siitäkin syystä, että niiden kasvuvoima on mykistävää. Suuret kasvit helposti istutetaan muiden kasvien taakse, mutta toisaalta minua viehättää päästä korkeiden kasvien aivan viereen seisomaan, sillä silloin niiden koko käy vieläkin paremmin selville.