keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Syreenin uudehko tuholainen: Igutettix oculatus -kaskas

Suomeen on melko äskettäin levinnyt kaskaslaji (Igutettix oculatus), joka vioittaa erityisesti monia syreenilajeja. Se levisi meille Venäjältä ja jatkaa luontaista leviämistä Keski-Eurooppaa kohden. Se löydettiin Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 1999 Helsingistä ja Kouvolasta, mutta nykyään sitä näkee monin paikoin eteläisessä Suomessa.

Kaskas pilaa pihasyreeniaitamme ulkonäön aiheuttamalla lehtiin
pistemäistä vioitusta. Kuvassa aikuinen kaskas. Nuoret kaskaat 
ovat värittömiä ja niiden siipien tilalla ovat pelkät tyngät.

Kaskaalla on kaksi sukupolvea. Kaskas talvehtii syreenillä munana ja ensimmäinen sukupolvi kehittyy alkukesällä. Toisen sukupolven toukat kehittyvät elokuussa ja aikuisina ne ovat syksyyn saakka. Kaskaat imevät lehdistä ravintoa, joka aiheuttaa lehtiin selvää pistemäistä vioitusta.

Torjuntakeinot ovat todella vähissä, joten täytyy toivoa, että jokin suomalainen luonnossa elävä peto tai loinen oppii hyödyntämään kaskaita ravintonaan tai lisääntymisessä, mikä voisi aiheuttaa kaskaiden vähenemisen. Tällä hetkellä niiden torjuntaan kotipuutarhoissa ei ole juuri mitään keinoa.

Lisätietoja kaskaasta: Kasvinsuojelulehti 3/2009, s. 79-80.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli minulle ihan uutta tietoa, kiitos tiedosta!

    VastaaPoista
  2. Oletko sinä Saila Korppoossa nähnyt vastaavia tuhoja syreeneissä?

    VastaaPoista
  3. Enpä ole vielä törmännyt noihin. Toivottavasti torjuntakeino löytyy. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. Meillä on ollut joka vuotinen riesa meidän syreenissä ainakin v. 2006, jolloin muutimme tänne. Aiemmin tosin pidin syypäänä kirvoja.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...