torstai 26. heinäkuuta 2012

Jättiläisperennoja, osa 2: kirahvikukka

Kirjoitin aiemmin, että ihastuimme muutama vuosi sitten Tommolan tilalla kahden suurikokoisen perennan yhdistelmään. Nyt molemmat noista perennoista alkaa olla tavoitellussa korkeudessa ja ne ovat esittelemisen arvoisia.

Toinen kasveista on siis kirahvikukka (Cephalaria gigantea). Se kasvaa yli 2,5 metriä korkeaksi ja tekee haaroittuneiden versojen päihin vaalean keltaisia mykerökukkia. Jos kasvi olisi yhtään matalampi, sen kukinta ei varmaan riittäisi koristekasviksi. Kirahvikukan korkeakasvuisuuden takia se on oikeasti näyttävä perenna. Lisäksi kasvi näyttää harvalta ilmavalta ja harvalta, joten se ei peitä näkyvyyttä. Tuuli keinuttelee tämänkin kasvin korkeita versoja, mikä lisää sen koristeellisuutta. Kirahvikukka on tuettava, mutta tuki voi olla melko matala ja huomaamaton.



Lue myös

2 kommenttia:

  1. Kiitos Jari vierailustasi uudessä blogissani. Onnittelut Sinulle kun kirjauduit ensimmäiseksi lukijaksi.

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä Seija. Toivotan parempaa onnea uuden blogisi kanssa. Käyn usein katselemassa eri vuodenaikoina ottamiasi kuvia puutarhasta.

    Suosittelen muillekin Seijan blogia osoitteessa: http://pajassajapuutarhassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...